Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2017.

Omalta maalta

Kuvat MM
On juhlaa kerätä yrttejä ja salaattia omalta maalta ruokapöytään. Odotan hetkeä kun voin siirtyä päätoimiseksi kesäpuutarhuriksi tuolla mökillä.

Erityisesti pidän tillin ja ruohosipulin sekoituksesta. Se sopii mainiosti raejuustoon, joka puolestaan sopii erinomaisesti kalalle kastikkeeksi.


Puutarhatyökaluvaja siivottu

Kuvat MM

Puutarhatyökalut ja tarvikkeet ovat nyt järjestyksessä. Kirppikseltä ostettu Lundia pääsi vajaan. Vanhasta ulkohuussista tulee myöhemmin työkaluvaja, kunhan saan ensin tuon tuvan rempan alta pois.
Maltan tuskin odottaa, että voi mökillä ollessani olla täysipäiväinen puutarhuri, marjojen kerääjä, sienimetsässä seikkailija.

Kyyn kylmä kohtalo

Kuvat MM
Kyyn kohtalo oli jäädä minun ruohonleikkurini silpomaksi. Se mentti päästään yläosan ja ja pätkä, joka siitä tunnistettavasti jäi jäljelle oli alahampaat. Sahalaidastahan sen tunnistaa.
En kyllä ihan heti tajunnut, mistä on kyse, kun pätkän näin. Sitten tajuntaani piirtyi sahalaita.
Käärmeitä täytyy tosiaan olla aika paljon tällä tontilla, kun kohtaamisia on näin paljon. Vähän kyllä kannattaa katsella, kun ovet ovat auki, että ei ole Kaarina tai Kaarlo Kyy livahtanut sisään. 

Ensimmäiset metsämansikat poimittu

Kuva MM
Ensimmäiset metsämansikat löysin 29.6.2017. Hieman raakojakin vielä osa. Tuoksu on niin kesäinen. Lapsuus tulee mieleen väistämättä.

Savustukseen makua

Kuvat MM
Katkoin herukkapensaista kuivuneita oksia. Mustaherukan oksat silppusin savustusta varten.  Yleensä savustuslaatikossa käytetään katajanoksaa, mutta ajattelin kokeilla mustaherukkaa, kun sitä nyt näin sopivasti sattuu saamaan. 

Sundomin viinitila

Kuvat MM
Vierailu Vaasan Ekonomien mukana Sundomissa olevalle viinitilalle (28.6.2017) oli mielenkiintoinen kokemus. Sää suosi meitä. Aurinko paistoi ja ilma oli pitkästä aikaa suhteellisen lämmin.



Nelimarkan saavutus on aivan uskomaton. Kun ottaa vielä huomioon, että EU-byrokratia ja Suomen lainsäädäntö eivät tätä toimintaa millään tavalla tee helpoksi. Sundom winen-sivustolla lukee näin:  "Tilalla on n. 30 aaria viiniköynnöksiä ja viljelyä on tarkoitus laajentaa vuosittain n. 200 köynnöksellä. Valitettavasti ei suomalaisista rypäleistä tehtyä viiniä saa EU-määräysten johdosta myydä viininä. Halutessasi voit nauttia tutustumiskäynnin yhteydessä ryhmälle järjestettävässä viinimaistiaisissa suomalaista valko-, rosé- ja punaviiniä." Suomalaista viinirypäleistä valmistettua viiniä ei myöskään saa myydä asiakkaille tilalta. Aivan käsittämätöntä. Suomalaisista viinirypäleistä valmistettua viinä ei saa myöskään kutsua viiniksi. Sitä kutsutaankin sitten nimellä ”suomalaisest…

Hirret hankittu

Kuvat MM
Löysin hirret yli satavuotiaasta pohjalaistalosta, joka oli purettu kuluvan kevään aikana. Hirret olivat todella hyväkuntoisia!

Piti ottaa tietenkin kuva ennen kuorman purkua. Tuo yksi liina ei oikein pidä. Tekokuitu materiaalina ei ole valitettavasti optimaalinen tähän tarkoitukseen.

Aiheutin vaarallisia ohitustilanteita, kun noudatin liikennesääntöjä kuormaa vetäessäni. Trafin sivustolla on seuraavat ohjeet nopeusrajoituksista:
Nopeusrajoitukset Nopeusrajoitus on liikenneväylälle asetettu ajoneuvon suurin sallittu nopeus. Nopeusrajoitus voi olla myös ajoneuvo- tai kuljettajakohtainen. Nopeusrajoituksen ylittäminen on rikos, jota kutsutaan ylinopeudeksi. Nopeusrajoitusten avulla pyritään alentamaan tienkäyttäjien onnettomuusriskiä sekä vähentämään liikenneonnettomuuksien määrää ja vakavuutta. Niiden avulla saadaan aikaan tasainen liikennevirta, jolloin ohitusten tarve vähenee. Nopeusrajoituksilla autetaan myös poikittaisen ja liittyvän liikenteen sujumista sekä para…

Hirsitimpuri löydetty

Kuvat MM
Tänään sitten muutaman mutkan kautta löysin hirsitimpurin! Muistin, että enoni on juuri teettänyt omaan hirsitaloonsa remppaa ja pihapiiriinsä savusaunan. Siispä soittamaan enon entiselle tyttöystävälle ja kysäisemään timpurin nimeä. No eivät he sitä kumpainenkaan muistaneet.



Muistivat kuitenkin, että kuka saattaisi nimen muistaa. Siispä soittelemaan jälleen ja sieltä sitten nimi irtosi. Hirsitimpuri kävi ja antoi kustannusarvion ja neuvoi hankkimaan sopivan määrän hirsiä. Ystävä lupasi avustaa hirsitimpuria. Sitten googlen sedän syövereistä löysin yhden lähistöllä olevan purkutalon, jossa myytiin hirsiä, joten peräkärry pakuun ja huomiselle on sitten sovittu hirsien nouto. Alkavat asiat taas rullaamaan vauhdilla! Aika mahtava juttu.




Lankut irti, tupa siivottu

Kuvat MM
Lankut saatiin poistettua tuvasta maanantaina 26.6.2017. Samalla kaikki ylimääräinen roska saatiin siivottua pois. Tämä työvaihe olisi kestänyt pari viikkoa yksin tehden!

Paku tuli täyteen lasivillaa ja hiirenpissaista styroksia. Yäk.











Oli näissä vääntämistä ja naulojen irttoittaminen käy kyllä ihan työstä, kun on kysymys paksuista lankuista. 



Vielä kertaalleen haluan varoittaa lasivillan ja styroksin sekä uretaanivaahdon liitosta hirsirakennuksissa. On valitettavaa, kun ihmiset näkevät suuren vaivan (lattia poistettu) ja laittavat sellaiset fyllingit, että talon ominaispiirre muuttuu niin, että siitä muodostuu umpio, josta ei seuraa mitään hyvää.

Ns. painovoimainen ilmanvaihto ja rossipohja tarvitsevat toimiakseen vetoa ja vanhoissa hirsitalossa veto on huolehdittu mm. ns. kissanluukuilla.  Kun ilma ei kierrä, niin kuin sen on ajateltu kiertävän, alkaa rakenteisiin kertyä kosteutta ja kosteus imeytyy puuhun ja  lahottaa sen sitten vähitellen.

Hirsitalo on siitä kiitollinen, …

Viikon 25 positiiviset

Kuvat MM

Lautoja irroitettu seinästä.Mielettömän hyvä juttu, että ne alimmat hirret eivät olekaan läpeensä lahoja! Riittää kun vaihtaa vain sen tuhoutuneen osan. Aivan superhyvä uutinen.Följarin liukuraudat tulossa.Tutkittu hirsien vaihtoon liittyvää materiaalia.Kurkisteltu kasvihuoneita. Täytyy vain ensin saada tuo niille varattu paikka siivottua.Ostoskorissa on suosituimpana vanha postauskseni Jäätelöä Kinder suklaamunassa. Tykkään jotenkin Rappusissa-postauksen kuvien tunnelmasta. Kauppakierros tehty.Opiskeltu hirren vaihtamista. Löydetty Internetin uumenista pyramidi, johon istutellaan yrttejä. Tulevana kesänä salaattini ja yrttini kasvat tuollaisessa "härvelissä". Purku-urakka valmis.Kukkaloistoa!Kaivettu kasvien juuria pois vääristä paikoista.Suorastaan villiinnyin muutamasta puutarha-blogista. Pullollaan NIIN hyviä ideoita.Harvennettu kasvimaalla.Saatu kaivettua erittäin haastava koivunkanto maasta. Följarin liukuraudat ovat saapuneet! Saan ne maanantaina, kun posti o…

Tee näitä-lista

Kuva MM

Tee/hanki näitä-listaus on todella pitkä. Siitä taitaa puuttua aika monta työvaihetta. Ja siinä riittää puuhaa koko loppuvuodeksi:
tuvan siivoaminen KAIKESTA ylimääräisestä (26.6.2017)tilan eristäminen muista tiloista (26.6.2017)muurin ympäriltä loput paneelit pois vintiltäosta lisää soodaa kompressorin vuokraustakan puhaltaminen soodallahirsien harjaaminenmuurin ympärystän siivoaminentuvan putsaaminen kaikesta mahdollisesta pölystälikuraudat (haettu Postista 27.6.2017)hirsitimpuri löydetty! (27.6.2017)vaihtohirret (löydetty 27.6.2017, sovittu nouto)vaihdettavien hirsien muotoileminen ja käsitteleminen (timpuri hoitaa!)hirsien vaihtaminen pusseja pölynimuriinaggregaattorin maadoitustuvan lattialankkujen irroittaminennaulat pois lattialankuista muurilaastin hankintatervaa hirsiä vartenpellavaa tilkitsemiseentakan maalaaminen kalkkimaalillamitä seinille a) kipsilevyä vai pinkopahvia? Kumpi pitää tuulen paremmin? seinien valmisteleminenseinien tapetointi/maalaaminen?tuvan ikkunat…

Juhannus

Kuva MM
Junannusiltana oli niin tyyntä, että lippukaan ei liehunut. Aurinko todellakin paistoi vielä klo 00.15. Upeaa!

Kanto kaivettu

Kuvat MM


Kaiveltu iso koivun juuri maasta. Tänään aikaa kului kuusi tuntia, edellisen kerran kaivoin sitä noin neljä tuntia.




Kännykän kameralla ei saa tuosta syntyneestä kuopasta kunnollista kuvaa, jossa näkyisi sen suuruus. Vaikeinta näissä kantojen kaivuussa on yleensä se, että juuret ovat kiilautuneet kiviin. Juuret ovat yleensä todella syvällä, maata joutuu kaivamaan todella paljon pois ennen kuin saa sen viimeisimmänkin poikki.


Harmillista oli vain se, että tämän kannon poistaminen ei edistänyt kasvihuoneprojektiani.

Rastasverkkoja

Kuvat MM
Ostin mansikkamaalle uuden rastasverkon. Verkko riittää mainiosti suojaamaan koko maan. Eikä tarvitse jatkaa kahdesta eri palasta niin kuin jouduin tekemään tuon aiemman verkon kohdalla. 
Viime vuonna söimme juhannuksena ensimmäiset mansikat omasta maasta, mutta kuluva vuosi on ollut sen verran viileä, että ehkä aikaisintaan heinäkuun ensimmäisellä viikolla voidaan odotella satoa.




Poimittu

Kuvat MM
Tänään olen mm. napsinut lupiinin kukkia sen kun olen ehtinyt.