Tädin eläintarhassa

Olen todennut, että tässä ei pärjää, jos ei ala pitää vähän näistä perusoikeuksistaan kiinni. Onneksi täti ei huomaa, että sen työkamoista on ohimennen hyötyä meikeläiselle, kun se jättää välillä näitä sen kirjoja lojumaan minne sattuu. Mun rauhaani häiritään joka ikinen lauantai. Ja en tajua miksi. Mun lempipaikkani on saunanlauteet ja mun vessani sijaitsee kylppärissä, joka on ihan saunan vieressä. Ja joka ikinen lauantai täti siirtää mun vessani kylppäristä eteiseen. Mulle yleensä iskee hätä sitten samalla hetkellä, kun täti kantaa sen vessan sieltä pois. Joudun sitten jalat ristissä hyppimään, kun siinä menee ainakin pari tuntia kun täti saa sen omituisen operaation loppun. Minähän en sitten muuten eteisessä tarpeitani tee. Enkä sellaisessa kattovessassa. Eikä riitä, että vessaa siirrellään miten sattuu, vaan kaikkialla on sitten kuuma ja kylppärissä on vielä  märkääkin. No sitten tässä eräänä kertana tosiaan sattui sopivasti. Täti oli unohtanut sen yhden kirjan ...

Tuo meidän täti on kuulkaa aika pikkumainen oikeastaan. No, vaikka toisaalta se osaa olla ihan rentokin, mutta jotkut asiat eivät kovin hyvin mene sen pieneen konehuoneeseen oikein perille. Se on kummallista, koska sillä on sentään isompi pää kuin meikeläisellä, niin luulisi sen kovasti käsittävän, että kissa on kissa ja täti on täti.  Tässä on meinaan vähän tullut harrastettua muotoilua ja suunnittelua. Olen harjoitellut kovasti tädin sohvalla. Siitä on tullut suosikkipaikkani. Kun tarkemmin ajattelee, niin muotoilu on todella hyvä ja trendikäs harrastus. No myönnetään, että minulla on raapimispuu ja keinu ja matto ja sen sellaista. Mutta kyllä sänky, ovenpieli tai sohva on sentään jotakin toista. Uskokaa pois. Olettekos koskaan kokeilleet? No thjaah... mitäs väliä oikeastaan. Pääasia, että assarit rapsuttavat ja pitävät tädin loitolla ja toisaalta pysyy tädillä edes pikkuisen järkeä siellä konehuoneessa, eikä se ainakaan ihan heti ole menemässä sinne kissatalolle hakemaa...

Täällä sitä taas elämä jatkuu entiseen malliin. Täti ei osaa edelleenkään palvella kissaa. Se erehtyi taas ostamaan väärän merkkistä kissanruokaa, jota meikeläinen ei tietenkään suostu syömään. Täti on huuli pyöreänä ja mukamas ihmettelee, että mikäs sillä Otolla nyt taas oikein on. Mä sanoin sille, että ei Otolla oo yhtään mikään, että Otto ei vaan haluu syöda kaikkea, mitä eteen kannetaan.  Joku laatu pitää asioilla olla. Ja jos täti ei itte tajua huolehtia näistä laatuasioista, niin sitten mun tarvii vähän opettaa sitä. Mä en kuitenkaan jaksa kovin monta kertaa näitä samoja asioita toistaa, jos homma ei mee perille, niin sitten täytyy ottaa vähän kovemmat otteet käyttöön. Mutta tädin kouluttaminen kissan tavoille siis jatkuu vielä pitkään. Terveisin  Otto ammattikissa