Kuvat MM
Kuuluisat pohjalaiset Antit. Antti Isotalo ja Antti Rannanjärvi. Antti Rannanjärven lapsuus oli rankka. Isä oli juoppo ja äiti kuoli Antin ollessa lapsi. Veljeskatras päätyi rikollisille teille jo varsin nuorena.
Tyypillinen tapaus siis. Ei mitään uutta sinänsä. Perusturvallisuus järkkyy ja lapsi joutuu kasvamaan isoksi liian aikaisin. Kukaan ei peittele illalla sänkyyn, sadun lukemisesta puhumattakaan. Kotiintuloaikoja ei ole, ehkä jopa päin vastoin, mitä kauemmin "kakara" on pois silmistä sen parempi. Ehtii kittaamaan toisenkin pullon ennen kuin tulee paikalle. Tätä tuttua kaavaa noudattavat tämänkin päivän "puukkojunkkareiden" taustat. Ei paljon auta, vaikka finanssiasiat olisivat suhteellisen kunnossa. Sydän huutaa syliä, huomiota ja hyväksyntää.
Kuinka lähellä olevat voisivat tukea nuorta niin, että ei tarvitsisi turvautua väkivaltaan ja päihteisiin? Vai voiko? Voiko joku ulkoa päin tuleva tekijä olla sellainen, että se saa ihmisen muuttamaan suuntaa toiseksi?
Olen monta kertaa pohtinut sitä, miten me ihmiset huomattavasti helpommin pelastamme hyljättyjä koiria (jopa ulkomailta saakka) ja kissoja, kuin omia lajitovereitamme. Tai autamme lajitoveria jonnekin kauas. Eihän se huono asia ole. Ehkä voisimme kuitenkin tehdä jotakin vähän toisin.
Aika moni lapseton haaveilee siitä omasta lapsesta. Lapsenhoitamista voisi harjoitella olemalla ystäväaikuinen jollekin pienelle tai vähän suuremmalle lapsella. Nimittäin aika moni tarvitsisi rinnalleen kaverin, jolle soittaa, jonka kanssa käydä vaikkapa kävelyllä tai istua sohvalla pelaamassa vaikka sitä X-boxia tms. Vai olemmeko jo niin vieraantuneita toisistamme, että emme oikein osaa välittää.
Kommentit
Lähetä kommentti