Koiralla kävi vieraita

Mau Kamut!

Oon tässä jo näin lyhyenä aikana huomannut, että tuolla Personal Trainerilla on tosiaan kaikenlaisia erivapauksia. Se käy yhtenään kylässä ja nyt se sitten ryhtynyt kutsumaan vieraita itselleen. (On muuten kutsunut jo useampana päivänä.)  Esim. perjantaina Assari 4 ja täti lähtivät ulos odottelemaan kun Kiti ja Mocca tulivat. Olisittepa kuulleet sen äänen, mitä nuo pitivät. Luultavasti niiden ensimmäisten haukahdusten aikana aika monen lähistöllä olevien sormet tapailivat 112 tai ainakin jotakin kättä pidempää. Kukaan ei voi tietää, moniko joutui turvautumaan muunlaiseen ammattiapuun nähtynään nuo kolme samaan aikaan kadulla.

Assari 4 ja traineri olivat siis ulkona. Ne ihmettelivät lämmintä ja aurinkoista iltaa. Sillä vaikka meillä yleensä paistaa aurinko, ovat muutamat sadepilvet onnistuneet tulemaan tähänkin suuntaan. Se on hyvä se, sillä tädin varastossa on aika kuuma.
Trainerilla on kuulemma tarkka vainu. Se kuuli kamujen auton äänen jo kaukaa, kun Moccan ja Kitin täti kaasutteli kohti kaupunkia. Näillä tädeillä on mun ymmärrykseni mukaan aika reipas ajo-ote ja samanlaiset autot. Ainakin meidän tädille yks setä valitti kerran, että täti menee välillä vähän lentämällä. Täti kyllä vakuutti, että se on aina mennyt ihan tiellä eikä ilmassa.
Mocca on kasvanut 8 viikon aikana aivan hurjasti! Pienestä koiraherrasta on tullut jo meidän Trainerin kokoinen koira.
Kiti oli kuulemma ollut vähän kärismätön ja sanonut, että älkää nyt hyvät kamut jaaritelko. Lenkillehän tässä piti tulla, eikä pitämään mitään kahvikutsuja.
Sitten toi lauma oli lähtenyt kohti rantaa. Siinä oli tädeillä vähän pitelemistä. Assarit olivat mukana. Tädit ihmettelivät kovasti, että  mistähän syystä kukaan ei halunnut jutella niille. Tädit pohtivat oikein tosissaan, että  mistähän se johtuu. Etenkin silloin kun ne olivat ulkona ja oli ollut sentään  perjantai-ilta ja ihmisiä oli ollut aika paljon liikkeellä. Monta ihan kohtuu kivannäköistä setääkin oli ollut lenkillä, mutta ne olivat kuulemma menneet kaikki toiselle puolelle tietä. On siinä tädeillä tosiaan ihmettelemistä pitkäksi aikaa.
Ne olivat sitten pitäneet vähän palaveria tuolla puistossa. Tädit miettivät, että mihin suuntaan niiden olisi parasta mennä. Nuo touhottimet sitten osallistuvat aina ihan täysillä tätien palavereihin.
Ne olivat päättäneet sitten tehdä vaan vähän lyhyemmän lenkin. Välillä sitten juotiin rannassa. Siellä on meidän Trainerin mukaan sellainen kiva hana, josta voi ottaa vettä.
Kiti sanoi, että koittakaas nyt käyttäytyä, että ei mee meidän maine ihan kokonaan. Kiti osaa olla välillä niin asiallisen tylsä kuulemma. Mutta mä oon sitä mieltä, että on se hyvä, kun porukassa on sentään yksi vähän järkevämmin käyttäytyvä.
Kitin ja Moccan assari laittoi niitä autoon. Mocca sanoi, että se tarvii nostaa sinne. Sen mielestä on liian vaivalloista hypätä.
Ne olivat koko joukko sitten aika hiljaisia sen lenkin jälkeen. Lääh, puuhhahah, läähähähhääähää... Mua ihan puistatti, kun mä ajattelin, että olisin joutunut olemaan niiden mukana.


Tämä otetaan uusiksi, ne olivat vakuutelleet toisilleen. Tavataan kohta! Ja niin ne kuulkaa tapasivatkin. Niiden mielestä on tosi kivaa poukkoilla yhdessä paikasta toiseen.

Kyllä näin kissana on vähän vaikea ymmärtää tuota tädin ja koiran elämää. Tädin elämää mä jotenkin vielä kuvittelin tajuavani, mutta nyt kun tädillä on tuo koira, niin tätä elämää mä en tajua  enää yhtään. Vai tunnetteko jonkun kissa, joka lähtee jonnekin puistoon käppäilemään sen kamujen kanssa ja läähättäisi ja puuskuttaisi täysillä? Sanonpahan vaan, että eihän sellaisia kissoja yksinkertaisesti ole olemassakaan.

Tädit tietenkin käyvät kylässä. Se on kai niiden lajiominaisuus. Tädit puhuvat myös puhelimessa jonkin verran ja chattaavat. Ja meidän täti yhdistää puhelimessa puhumisen ja chattaamisen ja kuvienkäsittelyn ja lukemisen. Joskus se sitten vielä tekee samaan aikaan ruokaakin. Siinä on varmaan joku rakennevika. Meille kissoille riittää yksi tehtävä kerrallaan. Kun me nukutaan, me nukutaan. 

Terveisin


Otto
ammattikissa






Kommentit

  1. No teillä oli prinsessan kanssa hetki rauhaa, kun Täti ja koira olivat muualla :) Se että pytyy tekee montaa asiaa yhtäaikaa on niin hyvä ominaisuus meissä naisissa :D

    VastaaPoista
  2. Mau Amalia!

    Jos asiaa ajattelee tuolta kannalta, niin onhan se noin.
    Mutta me toivotaan prinsessan kaa, että täti hukkais sen kokonaan noilla reissuillaan.

    Tuota mä vähän epäilin, että se saattaa olla lajiominaisuus...


    Terveisin


    Otto
    ammattikissa

    VastaaPoista

Lähetä kommentti