Koira kokkaa öisin keittiössä?

Mau Kamut! Kun täti heräsi se huomasi, että sen vieressä on keittöveitsi! Täti oli huulet pyöreänä, että mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu?

Personal trainer syöksyi heti sitten siihen keittöveitsen viereen ja katseli tätiä häntä heiluen ja kieli pitkällä. Lääh, puuh... Täti kysyi, että mitäs täällä on nyt oikein tapahtunut?

Ekaksi täti kysyi, että onko koira kenties aikonut fileoida tädin? Sitten se kysyi, että onko se uhkaillut kissoja. Koira ei tietenkään vastannut tädille yhtään mitään kuin läähhäähhhää, puuhhahhahhah, läähhäähhhää... ja se tapitti tätiä silmiin pää kallellaan...just se sen, mä en oo oikeasti tehnyt mitään, luuletko, että mä olisin mukamas yrittänyt jotakin hämärää...

No tätihän ei usko mitään, ei varsinkin, jos sille tarjotaan vähänkin jotakin todistusaineistoa ja nythän sitä oli enemmän kuin tarpeeksi. Täti siis asteli reippaasti keittiöön. Meidän ruoka oli tietenkin syöty. Sitten täti katsoi pöydälle. Lautaselta oli hävinneet kaikki siihen jääneet keksit. (No siitä täti saisi olla pelkästään kiitollinen.) Sitten täti katsoi lattialle. Siellä oli leivinpaperi, joka oli nuoltu putipuhtaaksi kakusta. Kakkua ei luonnollisesti näkynyt enää missään.

Täti kysyi, että missäs kakku on?  Personal trainer läähätti ja tapitti tätiä silmiin naamallaan Minä olen tähän kaikista vähiten syyllinen -ilmeensä. Täti sanoi muutaman valikoidun (ja painokelvottoman) sanan.

Personal trainer yritti selittää jotakin kutsuista ja kamuista, mutta ei täti sitä kuunnellut. Se sanoi vaan, että sinä alat totisesti olla paljon pahempi kuin hevonen. Hevosen seikkailuista täti kirjoitti kirjan. Mä sanoin tädille, että tästähän sä saat lisämateriaalia sun juttuihisi. Kun vaan vähän värität tätäkin, niin saat hyvän drekkarin. Laita nimeksi vaikka koiran karmea kosto. Siinähän se on. Alku tarinalle.

Terveisin

Otto

ammattikissa