Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella kesämuistoja 2026 merkityt tekstit.

Orvokkeja

  Kuvat MM   Kuluvana kesänä on ollut paljon mukavia juttuja.  Oikeastaan aika jännittävää, kuinka kaksi taidenäyttelyä ovat saaneet positiivista palautetta, vaikka paikallislehden päätoimittaja kielsikin toimittajaa tulemaan näyttelymme avajaisiin tekemään meistä juttua.    En tiedä, onko pienellä Lapuan Sanomat lehdellä varaa tällaiseen. Tosin kyllähän lehden painotus näkyy, uutisia paikallispolitiikasta 4-6 sivua urheilua ja joskus jokin pieni maininta jostain näyttelystä.   Taide- ja kulttuurivihamielinen päätoimittaja.  Tai eihän hän toki ammattitaiteilijoita jätä uutisoimatta.    Kesällä tapahtui kaikenlaista kivaa. Työkavereita, nykyisiä ja entisiä, kävi kylässä. Arvostan todella, todella paljon näitä vierailuja. Kiitos!  Tapasin ystäviä.   Tein puutarhahommia. Kävin metsässä marjassa ja aloittelin jo kanttarellien keräämistä.   Koirien kanssa touhuilua. Ai että ne ovat mukavia ja välillä olisin valmis ...

Pääasiassa tuli päätökseen

Kuvat MM         Kesän toinen taidenäyttely, Lysti-kirppiksellä ollut Pääasiassa tuli päätökseen viikko sitten. Tämä kesä jää mieleen näistä näyttelyistä ja tulevan kesän näyttelyn töiden tekemisestä.   

Ennen ukkosta

Kuvat MM     Ukkosmyrskyn nouseminen on aika vaikuttava näky. Ei siitä oikeastaan tarvitse sanoa yhtään enempää.   

Kirsikankukkia

  Kuvat MM   Kirsikka kukki runsaasti keväällä ja siihen tuli paljon marjokakin. Itse ehdin syödä peräti kaksi kirsikkaa, kun naakat tekivät puusta tyhjän muutamassa hetkessä.  Oli tarkoitus tuoda puun päälle verkko huomenna. Huomiseen ei olisi kannattanut odottaa.    Mitä opimme tästä. Tee asiat aina vähän ennakkoon. Ehkä se verkko kannattaisi laittaa heti, kun raakileet alkavat ilmestyä. Olisi siinä sitten valmiina eikä tarvitsisi miettiä, että koska on hyvä hetki sen laittamiselle. Tyrnien kanssa ei kannata viivytellä, sillä muuten jään kakkoseksi niidenkin kanssa. Tosin nykyisistä verkoista ei kyllä juurikaan ole hyötyä, sillä ne ovat niin eläinystävällisiä, että niillä ei ole peloitevaikutusta. Naakat näppärinä lintuina oppivat nopeasti, että tuosta ei juurikaan ole harmia. Melkein päin vastoin, sillä siinähän voi roikkua tukevammin kuin kirsikkapuun ohuilla oksilla.