Assari maailmalla

Hmmm.... vuodet kuluvat ja lapset kasvat. Sellaista elämä on, sanoi täti. Assari on ollut täpinöissään tänä vuonna. 15 vuoden ikä, rippileiri ulkomailla ja sitten edustus Suomen EM-joukkueessa assarille rakkaassa lajissa. Kisat olivat tänä vuonna Saksan Kölnissä ja assari matkusti ensimmäistä kertaa kisajoukkueen mukana ilman tätiä. Vielä menneenä vuonna junnujen MM-kisoihin pääsi tätikin mukaan, mutta isot pärjäävät ilman joka paikassa tiellä pyörivää vanhempaansa. Vastuu kasvaa ja kyky ratkaista asioita kehittyy.

Googlen -setä on näppärä, sillä sen avulla voi tehdä sohvamatkoja kohteeseen, katsella vähän ympäristöä, että miltä lähistöllä näyttää. Assari ja täti tutustuivat kaikkeen mahdolliseen ennalta.

Suomen työt sijoittuivat 5:ksi, joten assari ja sen joukkue ovat lajissaan ihan näppärää sakkia.

Mä olin niin iloinen, kun assari tuli eilen aamulla kotiin! Täti sanoi, että ei saa hyppiä, mutta jos ei ole yli viikkoon nähnyt yhtä assaria, niin pakko on kyllä aivan pakko vähän hyppiä ja antaa muutama poskipusu. Voi kun mä olinkin iloinen. Assari sanoi, että ei saa paukuttaa hännällä. Mä makasin koko eilisen päivän sitten assarin lähttyvillä ja valvoin, että se ei taas häviä jonnekin. Assari sanoi tosin, että  sitä ahdistaa tuollainen paimenkoira.

Mä kattoin sitä ja sanoin, että kuule mä oon nyt tyytyväinen kun mun lauma on taas kasassa.


Terveisin

Ronja
paimenkoira

Kommentit

  1. On se hyvä, että lauma on koossa. Tottakait on pakko jotenkin näyttää ilonsa jotenkin ja miten muuten koira sen näyttää, kun vähän hyppimällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On. On mukavaa, kun on tarpeeksi paimennettavia. Ja parasta on, että saa kaikki ajettua samaan huoneeseen. Sitten menen itse maata siihen kaikkien eteen ja katson, että kukaan ei poistu mun huomaamattani.

      Poista
  2. Sehän nyt on selvä, että koira saa näyttää ilonsa kun laumasta kadonnut jäsen palaa takaisin. Mikä semmoinen koira olisi, joka laumastaan viis veisaisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta!
      Ajattele nyt, miltä assarista olisi tuntunut, kun se on ollut yli viikon reissussa ja mä olisin vaan murjottanut omalla patjallani.
      Täti sanoi, että kyllä sitä häntää voisi heiluttaa vähän maltillisemmin, mutta miksi sitten pitää laittaa laukkunsa eteisen tuolin päälle.
      tottakai se siitä putoaa, kun häntä heiluu.

      Poista

Lähetä kommentti