Sitkeyttä, yritteliäisyyttä vai jääräpäisyyttä

Hau Kamut!

Täti kysyi multa vähän aikaa sitten, että ootko sä Roivainen miettinyt yhtään, mikä ero on sitkeydellä, yritteliäisyydellä ja jääräpäisyydellä? Mä kattoin tätiä kulmieni alta, sillä mä tajusin heti sen äänensävystä, että nyt saattaa alkaa aika pitkäkin saarna. Katsoin viisaammaksi olla ihan hiljaa paikoillaan ja ottaa sellaisen kyllä minä sinua aina kuuntelen-ilmeeni.

Arvaatte varmaan, että kävimme palautekeskustelua ensimmäisestä oppitunnista koirakoululla. No täytyy myöntää, että tätiä koulutettiin heti oikein kovalla kädellä. Koiria oli paikalla alle kymmenen ja mä aloitin heti näyttämällä kaikista pahimmat temppuni. Siinä oli tädillä pitelemistä. Täti ja koirakoulun opettaja keskustelivat ennen tunnin alkua ja kävi niin, että mä en päässyt edes tunnille. En oikein ymmärtänyt logiikkaa.

Täti sitten käveli mun kanssa siellä laitamilla,kun muut koirat olivat koulussa ja tekivät temppuja. Mä istuin, lähdin liikkeelle, kävelin ja istuin taas. Siinä me oltiin koko tunti. Kiertämässä kehää koirakoulun ulkopuolella. Täti sanoi, että ennen oli koulussakin erityisluokkia ja tämä on sellainen. Tajusin tädin äänestä että täti ei ollut minuun ihan tyytyväinen.

Muut koirat siellä aina välillä juttelivat ja mä tietty heti vastasin. Jotenkin mä ymmärsin, että mun ei niinku odoteta vastaavan niiden muiden keskusteluihin.


Täti sanoi, että se tajuaa, että sen pitää ittensä oppia jotakin ja se mitä sen pitää oppia on rajojen asettaminen. Koirakouluttajakin sanoi, että täti on ihan liian kiltti. Että pitää vaan olla rohkeampi ja jämäkämpi tuollaisen voimakastahtoisen (junttikoiran) koiran kanssa. Hmmm.... huono juttu, että se tuollaista meni tädille sanomaan.


Täti sanoi assareille, että se oikeastaan miettii nyt vakavasti mitä kannattaa tehdä. Assarit sanoivat, että kyllä Roivaisesta tulee vielä hyvä koira. Samoin sanoi koirakoulun kouluttaja. Täti sanoi, että se ei enää kuitenkaan tiedä onko se sitkeä ja yritteliäs, jotka ovat arvokkaita ominaisuuksia silloin, kun haluaa saavuttaa jotakin vai onko hän enää ainoastaan jääräpäinen, joka ei ole arvokas ominaisuus. Jääräpäisyys on kyvyttömyyttä myöntää, että joku asia ei vaan onnistu eikä sitä siksi kannata enää yrittää, vaan aika ja energia kannattaa käytää johonkin hyödyllisempään.


Mun täytyy sanoa, että mä riiputan nyt vähän häntääni. Taisin pettää tädin nyt pahan kerran, sillä en mä enää ole ihan noin huonosti käyttäytynyt meidän lenkeillä....

Täti ja koirakoulun kouluttaja sopivat, että täti ei osallistu koirakouluun, vaan käy kuitenkin siellä joka kerta kun se koulu on ja hiippailee mun kanssani siellä kentän reunalla ja laittaa mut istumaan, makaamaan ja seuraamaan. Täti sanoi, että kohta se luovuttaa, sillä siitä alkaa tuntua, että se on enää oikeasti vaan jääräpäinen.



Täti mä lupaan, että en mä koskaan enää. Toivottavasti täti uskoo.

Terveisin

Ronja
kouluttajakoira

Kommentit

  1. Niin tätikin sanoi ja se sanoi sen aika pahalla äänellä.

    VastaaPoista
  2. Kannattaa harkita menoa jollekkin ongelmakoirakouluttajalle parille yksityistunnille. Olisi huomattavasti tehokkaampaa kuin nuo perus ryhmätunnit jossain koirakoulussa:)
    Jollekkin kunnon kouluttajalle ei millekkään nakki-naksutin tyypille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, joo. Ollaan oltu. Yksi suuri ongelma on siinä, että koira tuli minulle tai minä otin sen, kun se oli 1 v 2 kk. Eikä se oikein osannut käskystä mitään. Kun tuli kotiin se syöksyi päälle nuolemaan ja hyppi sen kun ehti, ruokakipolle se yritti rynnätä, kun sitä lähti viemään ulos se hyppi ja pomppi, rappusia mentiin alas niin, että olisi tarvittu jarrumies perään jne, jne,

      Nyt se on sisällä itse rauhallisuus, kun tulee kotiin. Se tulee vastaan heiluttaa häntää ja istuu sitten kiltisti odottamaan, että sitä rapsutetaan ja se saa nuolla tulijaa. Se odottaa ruokaa, sen tassujen päälle voi laittaa nakkeja ja se ei ota niitä ennen kuin saa luvan, se kulkee rappusissa ihan löysällä taluttimella, mutta sitten kun mennään ulos... sitten pääsee piru irti.

      Ollaan vuoden aikana edistytty. Paljon. Kiitos nimenomaan sen superhyvän yksityiskouluttajan. Enää normi lenkillä ei tarvitse kiskoa ja poukkoilla, tuttujen koirien ohittaminenkin sujuu pääsääntöisesti ilman ylimääräistä ääntelyä jne.

      Mutta sitten kun tilanne on uusi... :(
      Tajuan ja ymmärrän, että mä olen epävarma ja se lukee mun epävarmuuteni ja yrittää pyrkiä kaliffiksi kaliffin paikalle. Käsitän, että mun täytyy itse oppia nyt jotakin ja toimia toisella tavalla.

      Ja tämä yksilö sattuu olemaan aika omapäinen...

      Poista
  3. Kieltämättä aika kinkkinen tilanne. Koirakoulussa kun voisi just hyvin harjoitella sitä toisten koirien kanssa ihmisiksi - tai siis sivistyneenä koirana - olemista. Osaisikohan se kasvattaja, jonka luona emosi on ja jonka luona synnyit, yhtään olla tässä asiassa avuksi.Jos sillä vaikka olisi mmuutama koira, joiden kanssa voisit harjoitella.

    Toisaalta, ehkä se koirakoulun ulkokehällä harjoitteleminenkin toimii siedätyshoitona ja sitten vähitellen menet mukaan porukkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tämä.
      Mä en valitettavasti tiedä tämän koiran emosta mitään. Tämä on paperiton kaveri.
      Mustaksi sakuksi siinä on liikaa ruskeaa eikä sitä ole rekisteröity. Ja emo asustelee jossain Tampereen suunnalla ja me täällä länsirannikolla.

      Tuota siedätyshoitoa ajateltiin, että kuljetaan siellä reunamilla ja harjoitellaan niitä temppuja kun lähistöllä tapahtuu asioia, joiden huomioiminen olisi paaaljon mukavampaa kuin hihnassa kulkeminen.

      Poista

Lähetä kommentti