Trainerin touhuja osa...X

Mau Kamut!

Meidän täti on vallan ihastunut siihen, että parveketupakointia ollaan kieltämässä. Täti sanoi, että on kiva, jos taas parvekkeesta tulee paikka, jossa voi istua nauttimassa leppeästä kesäillasta eikä naapurin ketjupolttajatädin tupakansavu tunkeudu joka paikkaan. Ja sitten parveke soveltuu paremmin jälleen Trainerille arestipaikaksi. Koira ei haise tupakalta, kun se tulee takaisin sisälle. Toisaalta keuhkojen tervaaminen voi olla kannattavaakin, sillä onhan lähes suurinpiirtein totta, että savustettu liha säilyy  tuoretta paremmin pidempään.

Täti muuten haastatteli tässä muutama päivä sitten (ennen jouluaattoa) meidän postinjakajaa, kun se setä oli laitettu tonttujen asialle ja se päätyi siitä syystä sitten soittelemaan tädin ovikelloa. Täti meni avaamaan oven ja Traineri luikahti tietenkin varomattoman tädin ohi käytävään katsomaan postinjakajaa vähän lähemmin. Mies ja sen askeleethan ovat Trainerille tuttuja, kun se setä käy täällä talossa joka päivä. Setä säikähti oikein pahemman kerran ja lähti melkein juo juoksemaan rappusia alas, kun se näki Trainerin, mutta täti on vanhaksi tädiksi aika reipas ja se otti Trainerin hännästä kiinni ja kiskoi sen takaisin sisälle.

Sitten se alkoi haastatella postinjakajaa Trainerin käytöksestä: Haukkuuko se sinulle joka päivä, kun käyt täällä?, kysyi täti ja katsoi postinjakajaa todennäköisesti niin uhittelevasti, että postinjakaja ymmärsi heti kättelyssä, että vastauksen pitää olla kielteinen oli asia sitten miten hyvänsä todellisuudessa.

- Siis ei hauku läheskään aina, sanoi postinjakaja setä kuuliaisesti ja hymyili valjusti.

- Hyvä, siis ei hauku?

- Ei. Ei läheskään joka päivä. 

Täti oli tyytyväinen vastaukseen. Selitti jotakin Trainerin vaikeasta lapsuudesta ja nuoresta iästä ja kaikesta koirankouluttamisesta ja harjoituksista, joita koirankouluttajasetä on käskenyt tehdä. (ja joita ne ei oo Trainerin kanssa tehneet.)

Sitten postisetä sanoi tädille, että heippa täti ja hyvää joulua vaan... ja pidä se koiras kiinni, että se ei syö mua eikä varsinkaan mun housuja, koska posti ei korvaa, jos niihin tulee reikä. 

- Heheheh, tuon viimeisen osan se postisetä jätti sanomatta ääneen, koska se ei voinut olla varma, että mitä siitä voisi seurata, jos se menis sellaista tädille sanomaan. Tätihän olisi voinut muuttua vaikka piparkakkutalon noidaksi ja syöttää sen sedän trainerille, eikä kukaan olisi tiennyt yhtään mitään. Etenkin joulunaikaan, kun postissa päivät venyvät pitkiksi ei sitäkään setään olisi kukaan kaivannut ennen kuin illalla vasta ehkä noin kahdeksan aikaan.

- Tuki Otto nyt heti se suuri suusi, sanoi täti. Ei tartte Traineria herjata tuolla tavalla. Se on ihan  kunnon koira, hoitaa koiranvirkaansa hyvin ja asiantuntevasti, sanoi täti ja mulkaisi meikäpoikaa suhteellisen pahasti. - Postisetäkin sanoi, että se ei hauku joka kerta ja silloinkin kun se ääntää se vaan haukahtaa eikä jäkätä. - Vai että kunnon koira ja hoitaa koiranvirkaansa hyvin ja asiantuntevasti. Niin varmaan. Kai sä nyt sen verran tajua, että se setä ei uskaltanut sanoa sulle muuta, kun sulla oli siinä Traineri kosketusetäisyydellä ja jos huomasit, niin sulla oli fileointiveitsi kädessä, sanoin tädille nauruani pidätellen ja menin keittiöön istumaan tuolille jääkaapin oven viereen odottamaan, joskos joku assareista  vääntäytyisi paikalle voileivän tekoon. Silloin nimittäin on aina kinkkua luvassa tai juustoa tai parhaassa tapauksessa kylmäsavulohta ja juustoa. Sitä yhdistelmään ei voita  pojat mikään.

Traineri sitten istui asiantuntevan näköisenä kun Assarit ja assari 1. nallekarhu koristelivat junnuassarin ja Prinsessakissan kanssa kuusen. Hmm... sitä tulikin mieleeni, että nyt Prinsessaakaan ei sitten enää ole. Siitä tuli jouluaattona enkelikissa. Täti sanoi, että pelottavan nopeasti se meni sitten nurin. Tätihän jo syksyllä mietti, että siitä pitäisi tehdä enkelikissa, kun sen suu on aika pahassa kunnossa. Kuitenkin hampaat hoidettiin ja näytti siltä, että kyllä siitä tulee vielä ihan mainio kissa. Vaan eipä sitten tullut. Täti sanoi, että ehkä ne hampaat olisi pitänyt nyppiä kaikki pois eikä vaan putsata. Putsaaminen rikkoi ikenet ja nyt sitten kun antibiootit eivät enää vaikuttaneet, niin sitten kävi niin, että ilmeisesti se repiminen aiheutti vaan lisää tulehdusta? Nyt kaikki ihmiset ovat siipi maassa. Etenkin junnuassari, koska Prinsessa oli eniten hänen kissansa. Prinsessa nukkui useimmiten junnuassarin kanssa.

Kyllä minuakin tietenkin surettaa. Prinsessan kanssa oli kiva kinastella ja nukkua sitten taas kylki kyljessä. Mutta jäihän tähän taloon Traineri. Siinä otuksessa piisaakin seuraamista sitten vähän enemmänkin. 

Traineri on harjoitellut nyt sitten erilaisia käskyjä. Siis sellaisia sisäkäskyjä. Ne se osaa aika hyvin. Mutta huh, huh. Ilmeisesti vain koira voi olla oikeasti noin pöselö? Voi, voi. Ja on pakko uskoa, kun itse näkee kaiken. Tajuatteko, kun tuo karvakasa näkee, että täti ottaa palkintoja se menee heti tekemään kaiken, mitä se osaa. Eka se istuu, sitten se täräyttää ittensä maahan, seuraavaksi se ryömii, sitten se paiskaa kättä ennen kuin täti ehtii edes komentaa sitä. Voi hyvää päivää sentään. Mun taktiikkani on sellainen, että mä meen keittöön ja sanon tädille, että mau, kur nau, kur-kur nau. Ja se on siinä. Ei mitään selittelyjä eikä vouhotusta. Reilusti vaan käpälä pöytään ja komento: nyt täti ruokaa ja vauhdilla, että ei kissa kuole nälkään.

Terveisin

Otto

ammattikissa