Viikon 9 positiiviset 2018

Kuva GN/MM 
Aluperäinen kuva löytyy täältä.  

Viikon 9 positiiviset  2018
  1. Vapaaviikko alkoi kaupassakäynnillä: hankin muutaman raapimisesineen Lidlistä. Sattuivat sopivasti olevan juuri nyt myynnissä.
  2. Aurinkoa!
  3. Mökillä vähän katselemassa ja paistamassa makkaraa. Voisiko sanoa, että oli sellainen Talvipäivän kurkistus  mökille.
  4. Kirjoitettu.
  5. Keitelty mehua punaherukoista. Maistuu hyvältä näin pakkaspäivänä.
  6. Ruokaa tähteistä. Mainio ja nopea pekoni-kasvisbroilerikeitto
  7. Ruohonsyöjäkissa on ollut jälleen vauhdissa.  
  8. Pieniä askelia kohti unelmaa.
  9. Asioilla on tapana järjestyä.
  10. Luettu. 
  11. Oivalluksia.
  12. Herkkuna hedelmäsalaatti.
  13. Laatikkokissan loikka ja muita havaintoja.  
  14. Mukavaa suunnittelua, mitä voisi tehdä sitten isona. 
  15. Tehty retki, josta voi tulla (toivottavasti) pidempikin seikkailu.
  16. Jäädykejälkiruoka oli mukava päätös helmikuulle. 
  17. Fudget-kokeiluja. Vuorossa kahvi ja tumma suklaa sekä rommi-appelsiini ripauksella vaniljaa. Ei hassumpaa.
  18. Makaroonilaatikkoa pitkästä aikaa. Maistuipas hyvältä.
  19. Junnun kanssa ostoksilla. 
  20. Joskos vain luottaisin ja antaisin mennä ihan fiiliksellä? Millainen lopputulos siitä tulisi? Olisikohan rohkeutta katsoa. Joskos yrittäisin, niin ei tarvitsisi kuolinvuoteella ihmetellä elämätöntä elämää. 
  21. Talousosaamisen tarpeellisuudesta pieni ajatus. 
  22. Reissussa voi rähjääntyä, mutta myös oppia ystäviltä jotakin uutta ja ainutlaatuista. 
  23. Vahvistui käsitys, että perustyö kannattaa aina tehdä hyvin on kysymys mistä tahansa asiasta. Se kantaa, että oikeasti tietää ja osaa.
  24. Kaikki asiat vaativat huoltoa. On kyse sitten autosta, ihmissuhteista tai asunnosta tms. Ei mikää pelitä, jos ei välillä tarkasta tilannetta, tee korjauksia, säätöjä tai huomioi näkemyksiä. 
  25. Lihapiirakkanostalgiaa. Sopivat mainiosti talvipäivän ruoaksi.  
  26. Fudgetteja on tullut tehtyä useampaan kertaan. Kokeilua. Ilahdutettu ystäviä. Pitäisiköhän yllättää huomenna työkavereitakin?
  27. Piirretty istutuskartta puutarhasta. Kaalikasveille tulee aivan oma juttunsa. Tuskin maltan odottaa, että kesä tulee ja pääsen puuhastelemaan puutarhaan.
  28. Puhelu ystävän kanssa piristää aina kummasti. 
  29. Onnellinen tästä tavallisesta arjesta ja kiitollinen juuri tästä päivästä. 
  30. Kooste asuntokaupassa huomioon otettavista asioista. Muistilistana itselleni. Ajattelin koostaa vielä kiinteistön tarkastamiseen liittyvän listan. Hyvä olla käsilaukussa pahan päivän varalle tai hyvän. 
  31. Asunnonostajan muistilistaa, osa 2. Jotenkin innostuin tästä aiheesta. 
  32. Bataatit istutettu.

Kommentit