Kuva MM
Hau Kamut!
Tästä jutusta on sitten kaksi eri versiota. Toinen on tädin versio ja toinen on minun versioni. En tiedä voidaanko tädin versiota pitää virallisena, mutta tänään minä pääsin sitten tädin mukana mökille. Täti selitti, että pitää käydä siellä katsomassa, että kaikki on kunnossa. Pääsin mukaan siksi, että a) se tottuisin automatkoihin, b) pääsen käymään mökillä ja saan juosta vapaana ja c) totun olemaan autossa, kun täti käy (mukamas) nopeasti kaupassa.
Menomatka meni ihan hyvin. Tädin mielestä. Minua hermostutti aluksi. Vikisin varmaan sellaiset viisi minuttia ja loput 40 minuuttia olin sitten hiljaa. Mökillä täti nosti minut kopasta ulos ja pihaan. Nuuhkin outoja hakuja ja menin sitten tuohon pihlajan juurelle ja näytti syövän löydin maasta jotakin todella herkullista. Täti sanoi, että se ei siinä vaiheessa tajunnut mitä minä teen.
Kävimme mökin sisällä ja tulimme ulos ja menimme uudelleen ulos ja minä juoksin jälleen pihlajan juurelle. - Miten sinä siellä niin hyvin viihdyt, kysyi täti. Minä en tietenkään ehtinyt vastaamaan, koska oli kiire syödä niitä herkullisia punaisin nappuloita, joita oli vaikka kuinka paljon siinä maassa. Kovin näytti viihtyvän siellä. Sitten kävimme jälleen sisällä ja taas ulos ja en meinannut päästä enää oikein ulos sieltä talosta. Ihan liian korkeat kynnykset minun makuuni. Ja vielä ennen lähtöä menin pihlajan juurelle ja sitten täti tajusi, mitä minä teen. Se sanoi, että ei sellaisia käyneitä marjoja saa syödä kilokaupalla.
- Paluumatka olikin sitten mielenkiintoinen, kertoi täti sen Kamulle. Se oli ensin aivan hiljaa. Pysähdyin puolimatkassa ja kävin kaupassa. Se oli ihan rauhallinen, kun tulin autoon, mutta sitten vähän aikaa ajeltua se alkoi äännellä vähän oudosti. En kiinnittänyt siihen mitään huomiota...
No ei se tosiaan kiinittänyt minuun mitään huomiota, vaikka yritin kaikkeni. Laulatti nimittäin aika paljon.
Kotona menin sitten nukkumaan enkä oikein jaksanut mitään. Assari lähti lenkille mun kanssani, mutta sekin oli oikeastaan aika rasittavaa. En jaksanut yhtään kävellä, vaikka aamulla kävelin tädin kanssa enka kertaa rappusetkin alas ihan itse.
Sitten mun vointini huononi. Hoipertelin nukkumaan sänkyyni ja en jaksanut herätä vaikka Junnu yritti saada minua leikkimään sen kanssa. Yleensähän minä leikin todella mielelläni, sillä leikki on parasta mitä tiedän, syömisen lisäksi. Makasin kieli pitkällä ja en reagoinut mihinkään. Täti mietti jo että pitääkö sen lähteä mun kanssani eläinlääkäriin.
Sitten nousin ja oksensin. Suustani tuli pihlajanmarjoja ja täti sanoi, että ei kai sulla Karo vaan oo krapula? Oksentaminen helpotti. Lähdin heti piilottamaan lelua ja hakemaan Junnua leikkikaveriksi. Täti sitten ihmetteli, että mikä oli voiko koira tulla pihlajanmarjakänniin, se kysi. Siihen minä en vastaa mitään.
Tädin Kamu sanoi, että kannattaisi laittaa koira laitta raittiusyhdistyksen kokoukseen niin kuin Vaahteran Eemelin sika. Sellaisesta siasta minä en ole kuullut mitään, mutta jos tulee vastaan, niin varmasti käyn tervehtimässä ja heilautan häntääni.
Terveisin
Karo
mökkikoira
Eka känni on aina kokemus :D
VastaaPoistaEn tiennytkään, että koira syö pihlajanmarjojakin, saatikka että tulee känniin. Siis pentu, kun pentu, niin kokemus opettaa. Vissiin :)
Täytyy myöntää, että oli itsellenikin ihan ainutlaatuinen kokemus. En ole koskaan nähnyt koirieni syövän pihlajanmarjoja. Tämä syö. Ja suorastaan mielellään. Meni monta kertaa napsimaan niitä.
VastaaPoistaEn kyllä ensin tajunnut, että mistä on kysymys, kun koira makasi ihan vetelänä. Luulin, että loppu koittaa. Yritin kuumeisesti miettiä että mitä se on syönyt enkä keksi tälle muuta selitystä kuin nuo pihlajanmarjat.