Istuin eilen illalla yksikseni tuvassa syömssä, kun kuulin kevyitä askeleita eteisestä. Ehdin jo vähän säikähtää ja miettiä, että kuka se sieltä hiippailee. - Kur? kuului hieman kysyvä tervehdys. - Oi, kissa, sanoin ääneen.
- Kukas sinä olet?, kysyin siltä.
- Kur, vastasi kissa. Se asteli suoraan vieraskamariin, teki siellä tarkan kierroksen ja sitten seuraava huone ja seuraava. Jokainen nurkka tarkastettiin huolellisesti.
Sitten se puski päätään kovasti jalkaani ja tuli syliin, yritti nuolla kasvojani ja kehräsi. Annoin sille pienen palan broileria, jota olin siinä juuri syömässä. Joo, tiedän, että vieraita eläimiä ei saa ruokkia.
Tämä Kur oli kuitenkin juuri sellainen kisuli, joka minun ensimmäinen Hyrrä-kissani oli. Hyrrä oli maailman paras kissa. Meillä oli sen kanssa monen monta seikkailua, joista taisi jäädä naapureille vähän traumojakin.
Lähdin sitten leikkaamaan nurmikkoa ja kissa seurasi puuhiani ensin pöpeliköstä ja sitten se kiipesi tammeen. Se oli siellä tovin ja tuli nurmikolle siistimään turkkiaan. Sitten se ilmeisesti kyllästyi ja lähti tiehensä.
Odotan mielenkiinnolla, tapaammeko uudelleen.
Kommentit
Lähetä kommentti