Mä siis vaan haukun

Hau, hau!

Tapasimme tädin kanssa tasan vuosi sitten, hieman ennen kello kymmentä, sovitulla kohtaamispaikalla. Siitä alkoi yhteinen taipaleemme. Täti sanoi, että minä olen sen paras ostos ikinä. Tosin välillä en ole ihan varma, sillä sillä on ollut vähän toisenlaisiakin mielipiteitä tässä vuoden aikana ainakin kaksi kertaa.

Yksi syy sen mielenliikkeisiin on ilmeisesti mun hieman äänekäs yksinpuheluni. Mä siis kuulkaa vaan haukun. Oon asunut tädin luona nyt tasan vuoden (muutin tädille sunnuntaina 20.5.2012 ), enkä ole juurikaan parantanut tapojani kaikissa asioissa. Tavat ja tottumus on toinen luonto, niinhän ihmisetkin tapaavat sanoa. No, jos tarkasti ajattelee, en ehkä vedä enää läheskään niin paljon, mitä vedin aluksi. Olin saanut vähän pistää vipinää taluttajaan mielin määrin, mutta sen tavan täti on kitkenyt musta melkein kokonaan pois. Ei se ihan täysin oo sitä saanut pois, mutta lähes. Olen saanut tädin pari kertaa nurin ja kerran jos toisenkin täti on laittanut minut nurin.

Se aiheuttaa kyllä pikkukoirien omistajissa kauhuntunteita, kun täti vetää mua aika kovasti takaisin, kun mä kiskon. No fysiikan kaavalla mun kiskaisuvoimani saa kai laskettua, kun ottaa mun painoni, vauhtini ja sijoittelee ne kaavaan. En oo ihan helppo tapaus. Tädin lihakset ovat kasvaneet enemmän kuin hevosten kanssa konsanaan. Meidän sakemannien kanssa omistaja joutuu tosiaan välillä taistelemaan lauman johtajuudesta. Me emme koiralaumassakaan ole silloin kauhean helläkätisiä (tai ehkä pitäisi kirjoittaa hellähampaisia) eikä ihmisenkään kannata kuvitella meitä miksikään käsilaukkukoiriksi.

Haukkumisen kanssa on kokonaan toinen juttu. Sitä ei oikein näytä kukaan saavan haltuun. Tai onhan mulla siis välillä vähähaukkuisempiakin päiviä, mutta yleensä mä karjun keuhkojeni täydeltä, kun näen mielenkiintoisia koiria. Eikä yhtään tahtia haittaa, vaikka täti kuinka laittaa oikeaoppisen kuristusotteen. Vähän aikaa täytyy pinnistää, mutta sitten taas sama vauhti päällä.

Tosin yks fiksu setä sanoi, että musta olisi tullut aivan huippu ammattikoira. Täti sanoi, että ei käy. Yksi ammattieläin on vielä ihan o.k., mutta kahdessa ei oo mitään järkeä.

Tästä kaikesta nyt tietenkin seuraa se, että pikkukoirien omistajat vaan kattovat tätiä vihaisesti, että tuossa se menee taas sen hullun sakemannin kanssa. Jep. Niin menee. Mutta nää eivät tiedä, että vanhaa koiraa kuulkaa on mahdotonta opettaa joissakin kohtaa uusille tavoille. Sama pätee lastenkasvatuksessa, jos kersalla ei ole ollut koskaan rajoja, niin turha sille on opettajan koulussa ruveta mitään selittämään, mitä saa tehdä ja mitä ei. Ja vielä vähemmän niitä rajoja pystyy laittamaan sitten niille, jotka ovat olleet rajoitta täysi-ikäiseksi saakka. Niille täti toivoo elämän oppikoulun alkeis- ja syventävää kurssia, ihan tapauksesta riippuen.

Täti sanoo, että eniten sitä ehkä raivostuttaa, että ihmiset luulevat tädin itsensä kasvattaneet meikeläisen. =D hahaha. Ehkä täti ei enää ota vaivoikseen liian vanhaa koiraa.

Haukun sitten kyllä kotonakin. Tosin vain silloin kun kaikki ovat pois täältä. Mutta siis haukun. En jatkuvasti, kuten yksi naapuri väittää, mutta haukun. Välillä aika montakin kertaa päivässä.  (Tädillä on äänitetty meikeläisen yksinpuhelut, joten se tietää ajan. Audacity on siihen muuten näppärä värkki, jos jollakulla on samanlaisia pulmia kun tädillä.)

Kuriton kakara tekee mitä haluaa ja muut vaan hyväksyvät sen. Sama on kurittoman koiran kanssa. Koiran pitää antaa tehdä, mitä koira haluaa. Tästä olemme kyllä tädin kanssa eri mieltä. Yks setä on tädin kanssa tästä asiasta samaa mieltä ja sen sedän täti on sanonut, että meidän täti saa niiden sitruunapannan testaukseen. Ei kuulkaa kuulosta yhtään mukavalta. Vai tykkäisitkös sinä saada heti jotakin sitruunahajustetta keuhkoihisi, kun alat ajattelemaan ääneen itsellesi tärkeitä asioita?

Terveisin

Ronja

personal trainer