Täti ja Viuhka lenkillä

Hau Kamut!

Mä olin taas tädin ja Viuhkan kanssa lenkillä.

Vihka sanoi tädille, että kuinka sä täti jaksat tuon koiran kanssa, kun se on noin jutti?

Täti sanoi, että siksi kun täti aina uskoo, että kyllä asiat voivat muuttua ja järjestyä. Täti kyllä tunnusti, että se saattaa odotella vähän turhankin kauan yhtä asiaa ja siitä voi tulla junttimaisuutta ja typeryyttäkin. Onhan tädillä tosiaan kokemusta siitä. Odottoamisesta, että ihmeitä voisi tapahtua. Ja täti tietää, että on olemassa sellaisia sammakoita, joita ei kannata suudella loputtomasti.

Sitten Viuhka kysyi, että ottaisko täti mut uudestaan, jos se tietäisi, millainen mä olen. Täti kattoi ensin nopeasti Viuhkaa ja sitten  mua pari sekuntia ja sanoi epäröimättä, että ottaisi. Oi kun mä olin tyytyväinen. Olen tiennyt, että tädin kovan kuoren alla on herkkä ja kiltti täti, kun sen vaan osaa löytää.

Meikälikalle tuli niin hyvä mieli, että laitoin voimakkaimman nelivetoni päälle ja painoin eteenpäin sen kun jaksoin.

Viuhka sanoi tädille, että mulla on tosi lyhyt muisti. Että heti kun mut on laitettu ojennukseen, mä rupeen jo kyyläämään seuraavaa kohdetta, jota ryhtyä päivystämään. Täti sanoi, että mulla on paimenkoiran luonto, jota ei ole onnistuttu ehdollistamaan pois. Se kun olisi pitänyt tehdä silloin kun mä olin pentu.

Tädillä ja mulla ei ulkona oikein toimi tuo kontakti. Mulle on siellä niin paljon mielenkiintoista... Sisällä ja rappussissa mä seuraan tätiä enkä vedä enkä tee muutakaan ihmisten mielestä omituista. 

Tässä tällainen pätkä tekstiä tuolta sivustolta Koiranomistajan peruskurssi: "Kouluttamisen pääperiaate on yksinkertainen: aina kun koira tekee jotain, mitä haluat sen tekevän, palkitse sitä siitä jollain, mitä se siinä tilanteessa haluaa. Kun koira tekee jotain, mitä et halua sen tekevän, älä huomioi sitä mitenkään." Tässä tädillä onkin se ongelma, kun meikälikka on yli puolet tädin painosta. Pystyn kiskaisemaan tätiä aika kovaa, kun otan vauhtia. Tädin on pakko huomioda tai muuten se on nurin.

Täti löysi toisenkin linkin kontaktista. Sieltä täti löysi tämän: "2. Laita koira makaamaan. Aseta makupala koiran eteen. Vaikeusasteesta riippuu onko nami tassujen edessä, välissä vaiko peräti päällä. Koiran pitää pyytää lupa katsomalla sinua, vasta kun olet sanonut "ole hyvä" se saa ottaa namin."

Täti oli tosi iloinen, nimittäin tämä meillä sujuu. Paremmin kuin hyvin.
Mulla saa olla herkkuja tassuilla, kuonolla ja vaikka missä. En koske niihin ennen kuin täti sanoo vapaa. Mutta ulkona meillä ei vaan suju. Mä oon saanut mennä ulkona kuinka tykkään ja vaikka täti kuinka yrittää ja yrittää, niin mäkin yritän. Sehän on oikeastaan hyvin yksinkertaista.

Viuhka sanoi, että mulle on kehittyneet niin vahvat kaulalihakset, että mä en varmaan edes tunne mitään, jos mua vähän nyppäistään. Ehkä siinä Viuhka on toooosi oikeassa.

Mutta tädille ja Viuhkalle tiedoksi tuon sivuston viimeinen lause, jos eivät sitä itse osanneet sieltä tavata: "Muista vielä, ettei mikään koira ole jästipää. Jotkut koirat vain tarvitsevat enemmän hyviä syitä katsoa omistajaa kuin toiset." Mä olen tädin jo nähnyt. En mä viitti sen vanhaa ja kurttuista naamaa jatkuvasti vahdata.

Terveisin

Ronja

kouluttajakoira

Lähetetty Windows Phonesta