Tädin lista osa sata ja ½



Muistatteko ne tädin listat? Kun mä muutin tädille se teki heti yhden sellaisen ja sitten taas uudelleen ja vieläkin uudelleen ja nyt se kirjoittaa taas.  Ilmeisesti tämä täti on ihminen, jolla ei ole elämässään mitään parempaa tekemistä kuin kirjoitella listoja.


Kertausta, mistä kaikki lähti: Täti laati siis sen ekan listan heti kun muutin tädin luo asumaan. Se ei hukannut yhtään aikaa. Se päätti nimittäin heti ryhtyä koirankouluttajaksi. Tädin metodeissa on puutteita, sillä mitään ei juurikaan oo tapahtunut. Edelleenkään.  Se on mun mielipiteeni. Mutta sitkeä se on.   Täti väittää tietenkin toisin. No meillä oli taas kuitenkin yksi sellainen oppimiskeskustelu. Ja täti oli niin olevinaan, niin olevinaan....


- Ei saa hyppiä kun lähdetään ulos. Pitää vaan istua ja odottaa, että täti laittaa kaulapannan ja hihnan.
 Ronja: Tässä minä olen mielestäni onnistunut erinoimaisesti. Sanoin sitä jo viimeksi. Ja sitä edellisellä kerralla. Mun mielestä tästä pitäisi saada jo täydet pisteet.
Täti: Totta. Samat sanat kuin ennenkin. Pääsääntöisesti. Olet suhteellisen hyvä. Kykenet olemaan rauhassa, etkä hypi. Joskus kuitenkin hoputat edelleenkin vinkumalla.  Ja sehän ei ole sallittua
Ronja: Joo, joo, mutta et voi kyllä väittää, että mä en olisi mennyt tässä todella paljon eteenpäin. Mutta sanoin sulle, että jos hätä on tooosi iso, niin pakko sua on hoputtaa, että tajuat lähteä. Muistatko, kun kerrankin mentiin ulos ja multa tuli ihan heti, kun päästiin mun pissapuskaani ihan löysät.
Täti: No muistan. Voin antaa sinulle edelleen tästä hyvän arvosanan eli  4.
Ronja: Mitä vaan 4?
Täti: Sait viimeksi nelosen, mutta koulutus on jo niin pitkällä, että tässä ei pitäisi enää olla mitään selittämistä. Oikeastaan arvosanaa pitäisi laskea, kun oot niin itsepäinen.
Ronja: No sinäkös sitten et ole?

- Pitää istua ja odottaa, kun täti avaa oven.
Ronja: Sä oot yhtä tiukka kuin ennenkin. Miksi?
Täti: Sun kanssasi on pakko olla tiukka, muuten käy hullusti.  Tässä  ovi-asiassa sä oot onnistunut aika mukavasti. Jos vertaa siihen mistä ihan oikeasti lähdettii. Kuitenkin tämä on edelleenkin epätasaista. Sanoin siitä jo viimeksi. Annan edelleenkin   3½. Yrität aina kokeilla, että joskos tällä kertaa ei sääntö pitäisikään paikkaansa.
Ronja: Mä olen yrittäjäkoira.


- Kun ovi on auki pitää odottaa, että täti taapertaa ensiksi ulos ja sitten vasta minä. Eikä saa yhtään vetää. Muuten otetaan asia uudelleen. (ja monta kertaa.)
Ronja: Sä olet niin hidas edelleenkin.
Täti: Tästä kohdasta sä saat taas 3. Kehitystä on, mutta aina pitää kuitenkin muistuttaa.
Ronja: No kerro nyt mulle, että mikä tää sun roolis tässä sitten on. Ootko sä joku vapaamatkustaja. Ja miksi sä käytät näitä vanhoja kuvia tässä.


- Ei saa vetää, kun kävelee rappusia alas.
Ronja: Vedän harvoin. Oon tässä tosi hyvä.
Täti: Hmmm... totta. Pysyt ruodussa oikeasti yllättävän hyvin. Tulet löysällä hihnalla sekä ylös että alas. Mutta se mikä nyt laskee sun arvosanaa tässä on kohtaamiset vastaantulijoiden kanssa. Meinaat syöksyä nuuskimaan niitä.
Ronja: Jaa. Mutta mähän olen koira. Mä ajattelen nenälläni.
Täti: Joo. Saat kuitenkin tästä taas kaksi arvosanaa. Saat  nytkin 4+ tuosta kävelystä, mutta sitten kun mukaan tulee vieraita ihmisiä saat vaan 1.
Ronja: Nyt mä riiputan taas häntääni.
Täti: Saat ansiosi mukaan. Eihän sitä muuta voi odottaa.


- Ei saa vetää, kun kävelee rappusia ylös.
Ronja: Tässäkin mä oon mielestäni tosi hyvä. Et voi kyllä valittaa.
Täti: Totta. Kuten mä jo tuossa edellä totesin. Mutta jos joku tulee vastaan, niin sä et oo hyvä.
Ronja: Samat ongelmat vai?
Täti: Jep.
Ronja: Mä oon saanut ennenkin mennä. Siis kun mä asuin toisessa paikassa.
Täti: Joo, mä tiedän ja se tässä onkin vika. Jos sä olisit aina asunut meillä sä et edes käsittäisi, että koira voi vetää ja haukkua.
Ronja: Soot ihan outo.
Täti: Sait tästä viimeksi täyden 5. Se voidaan pitää edelleen vitosena. Kohtaamiset tiputtavat heti arvosanaa. Eli jos rappusissa on kohtaaminen saat 1. Et osaa olla hiljaa etkä rauhassa. Kerro nyt mikä ihme siinä on niin jäätävän vaikeaa?




- Ei saa vetää, kun kävelee ulkona, vaan pitää kävellä pää tädin polven kohdalla.
Ronja: Hmm...
Täti: Tästä ei tuu hyvää. Edelleenkään. Meillä on johtamisongelma. Sä yrität edelleen olla pomo, vaikka sun pitäisi olla koira.
Ronja: So?!
Täti: Paremmin. Paljon paremmin kuin ennen, mutta ei voi muuta sanoa, kun että oot aika työtä teettävä kaveri.
Ronja: Kyllä mä nyt  jo voisin saada sen .
Täti: Ehkä sen jälkeen kun ollaan käyty siellä kurssilla.
Ronja: Missä ihmeen kurssilla?
Täti: Viuhka näki yhden kurssin, jonne se määräsi meidät.
Ronja: Mä en kyllä nyt ollenkaan ymmärrä, mistä sä puhut.
Täti: Se juttu kyllä selviää sulle aikanaan.

- Ei saa haukkua kun vastaan tulee koiria.
Täti:  Tässä kohtaa mä en edes viitti vaihtaa sanamuotoja. Tässä on kyllä edelleenkin PALJON sanottava. Miksi sä oot niin juntti?
Ronja: Tästä mä oon  EDELLEENKIN sitä mieltä, että on TOSI epäkohteliasta, jos ei moikkaa kavereita. Tajuutsä täti, että me koirat TODELLAKIN jutellaan haukkumalla?
Täti: Kuule ihan täsmälleen samat sanat kuin viimeksi. Kyllä mä tajuan, että koirat haukkuvat. Ja sähän oot yrittänyt mulle sitä selittää, mutta kuule mistä sitten johtuu, että on olemassa paljon koiria, jotka eivät juttele kaikille jatkuvasti. Sä oot sellainen typpi, jolla on järjettömän paljon asiaa jokaiselle vastaantulijalle.  Se ei vaan oo millään tavalla tyylikästä. Tajuutsä?
Ronja: :(
Täti: Tajusitko kun mä yritin sulle seittää, että on paljon sellaisia ihmisiä, jotka oikeasti pelkäävät koiria. Varsinkin sakemanneja. Ja sä oot sakemanni. Ja kun sä vielä edelleen hypit ja yrität repiä, niin ne oikeasti pelkää meitä. 
Ronja: Oma moka. Edelleen. Mulla ei oo mitään lisättävää.
Täti: Annan kuitenkin 2½. Oot jotakin oppinut.
Ronja: Ehkä se on täti niin, että sä oot oppinut jotakin.



- Ei saa haukkua kun vastaan tulee ihmisiä.
Ronja: Tätä mä en edelleenkään allekirjoita. Jotkut haisevat pahalta. Ja tiedät kyllä, mitä tarkoitan.
Täti: Kuule tajua nyt jo, että aika monet ihmiset pelkäävät isoja koiria. Ei ne tajua, että sä luulet perässä vedettäviä matkalaukkuja koiriksi tai muovikasseja tai että jos ne lemuavat oluelta tai viinalta, että sä oot sellainen korttelipoliisi, joka ei tykkää niistä.
Ronja: Joo, mutta mä en edelleenkään aina heti tunnista niitä matkalaukkuja. Ja ne rämisevät pelottavasti.
Ja siihen mä sanon, että ei kenenkään oo pakko juoda olutta.
Täti: Siksi pitäisikin olla ihan hiljaa. Ja se ei kuulu meille, jos joku naukkailee.
Ronja: Niin kai. Mutta edelleenkin mä kysyn, että mitä sä sitten teet koiralla, joka ei saa haukkua koskaan? Ja sitäpaitsi mä  en kuuntele niitä hajuja vaan mä haistan niitä.
Täti:  Mitkäkö teen koiralla? En kai mitään muuta kuin että käyn lenkillä sen kanssa. Tästä sä saat edelleen sen kakkosen. Enempää ei heru.
Ronja: Olen tyytymätön. Taas. Olen tosi tyytymätön.




- Ei saa riehua, kun näkee lokin.
Ronja: Tässä mä oon rauhoittunut.
Täti: Olet. Riehut tosi harvoin.
Ronja:  Mun on pakko kerrata tämä. Tajuatko sä, että ne lokit kiusaavat mua taitavasti? Ja varikset. Ne lentää läheltä ja tekevät koukkauksia. Ymmärrätkö sä kuinka ärsyttävää se on. Oikeasti.
Täti: Jooo, jooo.  Saat 3.
Ronja: Hau.


- Ei saa rynnätä kissojen perässä.
Ronja: Tätä mä edelleen protestoin. Niiden pitäisi oikeasti olla kotona eikä kävelemässä vapaana pitkin ja poikin. Se on niin ärsyttävää.
Täti: Kyllä kissat saavat olla vapaana.
Ronja: Ja mun pitää vaan sietää niitä.
Täti: Pitää.  Saat edelleen 2.
Ronja: Pyh. Edelleen.


- Ei saa hyppiä auton sisällä.
Täti: Ja tästä tulee taas 1. Oot kehittynyt. Et ole todellakaan täydellinen, mutta olet todella kehittynyt.
Ronja: En kommentoi.

Täti: Parempi, että ootkin ihan hiljaa.

- Ei saa rynnätä autosta ulos, vaan pitää hypätä kauniisti.
 Ronja: Mä meen autoon nykyisin mallikelpoisesti ja tuun poiskin tosi hyvin. Maltan odottaa. Joko saan vitosen?
Täti: Totta.Vitoseen on kuitenkin vielä matkaa. Nelonen edelleen.


- Ei saa nousta ihmisiä vasten.
Täti: Tässä sä oot tosiaan oppinut hoitelemaan hommat 5 arvoisesti. Sä et hypi vasten yhtään.
Ronja: Sä olit tässä heti niin tiukka. Pelkäsin, että sä palautat mut.
Täti: Jaa. Vai sellaista.
Ronja: Se oli lipsahdus.

- Ei saa aamulla haukkua postinjakajalle.

Täti: Tämäkin on mennyt yllättävän hyvin jakeluun. Oon huomannut, että sä saatat edelleenkin vähän haukahtaa vaan silloin kun on uus jakaja. Annan tästä taas tuon 4. Et kuitenkaan aina malta olla hiljaa.  Varsinkin jos olet yksin. Ja edelleenkin  sä meet siihen oven taa kyyläämään, kun huomaat että se jakaja on tulossa. Ja jos mä en oo paikalla, niin sä otat vähän enemmän vapauksia. Luulet, että assarit eivät komenna.
Ronja: Muistatko, kun mä viimeksi kysyin sulta, että no miks sulla sitten on koira, jos se ei saa kerran kyylätä ja vahtia? Eikös koira oo just sitä varten sulla, että se vahtii ja kyylää sun puolestas, että sun ei itte tarvii?
Täti: Joo muistan ja mä vastasin sulle, että sä oot personal trainer. Muistatko sä sitä?
Ronja: Joo mutta mä oon silti ihan oikea paimenkoira. Ymmärrätkö vieläkään. PAIMEN. PAIMENKOIRA.

- Päivälläkään ei saa haukkua postinjakajalle.
Täti: Tästä jo keskusteltiin. Arvosana laskee 2. Susta on tullut valituksia, että sä kyyläät päivisin.
Ronja:  Olen tosi pettynyt.
Täti: hmmmmmmmmmm....arvaas nyt kuule miltä musta tuntuu?
Ronja:Sä oot liian tarkka.
Täti: Meidän naapurissa ei asu kuuroja.



- Kun annetaan aamulla lenkin jälkeen jauhelihaa, pitää odottaa kiltisti, kun täti laittaa lihan kulhoon ja vasta sitten saa mennä.
Täti: Tämä on mennyt tosi hyvin perille. Eikä tässä ole ilmennyt ongelmia.
Ronja: Saanko tästä nytkin 5?
Täti: Saat. Osaat odottaa iltaruokaakin tosi kiltisti. Ei mitään valittamista.
Ronja: Hyvä.
Täti: Ja nakkiharjoittelu sujuu hyvin. Oikeastaan ei tästä sen enempää. 5. Ihan selvä vitonen.

- Ei saa nousta sohvalle.
Ronja: En oo enää yrittänyt. Oikeasti.
Täti: Aika monta kertaa on pitänyt heittää alas. Ja tuota en allekirjoita. Olen yllättänyt sut sohvalta monta kertaa, kun on tultu kotiin, eli sä näytät vähän niinku keskaria seläntakana.
Ronja: Mutta en tee mitään sun aikana. En edes silloin kun sä nukut. Oikeasti.
Täti: En ihan tässä luota. 3 edelleen.

- Ei saa nousta sängylle.
Täti: Hmmm... Tämä on vieläkin  vähän siinä ja siinä.
Menneen vuoden aikana oot pari kertaa varastanut voita kun ei olla oltu kotona. Oot myöskin tonkinut bioroskia, kun ei olla oltu kotona ja oot tonkinut vessanroskiakin. Tämäkin liittyy siihen johtajuuteen ja mun pitää olla sun kanssa tiukempi..
Ronja: Hmmm.... Vai että tiukempi.
Täti: 2. Tässä pitää vielä edelleen oppia. Puolin ja toisin.
Ronja: Varsinkin toisin. Sun pitää oppia täti. Mä osaan jo olla aito koira.

- Ei saa nukkua kenenkään sängyssä, vaan omalla pedillä lattialla.
Täti: Tästä tulee edelleen 2. Sulla on kaksi omaa paksua patjaa. Ja sä oot välillä siellä ja täällä.
Ronja: Jaa. En tykkää.
Täti: Oma moka. Toimi niin, että voit tykätä.

- Ei saa mennä yliassarin huoneeseen.
Täti:  Olet noudattanut tätä aika kivasti. Tosin voi olla, että osaat peittää nykyisin jälkesi paremmin kuin ennen.
Ronja: Pah.
Täti:  Älä kuule valita.
Ronja: Hahhahah. Ottaa niin päähän. Ihmiset saavat tehdä, mitä haluavat.Täti: 4



- Ei saa mitään makupaloja, kun joku menee jääkaapille.
Ronja: Tätä sääntöä mä en edelleenkään ymmärrä.Oon asunut sun kanssa kohta kaksi vuotta ja edelleen oot niin tiukka.
Täti: Riittää edelleen kun mä ymmärrän tämän asian.
Ronja: Tuo on edelleen todella epäreilua.
Täti: Sanoiko joku, että asiat, mitä meille tapahtuu, ovat reiluja? Voidaanko me muka valita vain elämässä ne asiat, jotka ovat kivoja. Tai voidaan. Sinänsä. Elämässä tapahtuu asioita meidän oman valintamme seurauksena. Jos sataa räntää ja tihkua, niin on ehkä tullut valittua sellaisia juttuja, joiden takia sataa räntää ja tihkua.
Ronja: Sä näsäviisastelet edlleen.
Täti: 3. Huomaatko, että arvosana nousi. Pysyt eteisessä. Sun ei pitäisi huomata koko tapahtumaa.
Ronja: En oo tajunnut yhtään, mutta mä olen tajunnut, että reissu on turha, mutta en ole luopunut toivosta. Olen yrittäjäkoira.
Täti: No sittenhän sä oot tajunnut jo vähän enemmän kuin edellisellä kerralla.
Ronja: :(

Täti: Kuule ei tämä tähän vielä lopu. mä löysin kuule yhden sivuston, jossa oli puhetta tästä johtajuudesta ja mä arvioin sen vielä tosi kriittisesti. Kannttaa muidenkin koiranomistajien kerrata. Sivusto löytyy tästä linkistä.

Tässä siis asiaa aiheesta: Mistä tietää että koira kokee olevansa johtaja? Sivustolla on lueteltu mm. seuraavia yleispiirteitä johtajan asemassa olevan koiran käyttäytymisestä. Mitä useampi väite kuulostaa tutulta, sen enemmän tulisi olla huolen aihetta. Eli meillä on johtajuusongelma.

Koira tekee tarpeitaan sisälle 
Tätä  meillä sattuu, jos on syöty pari pussillista kahvinsuodattimia ja maha on niiiiin sekaisin, että mikään ei pysy sisuksissa, mutta sellaista merkkaavia jätöksiä ei ole näkynyt.

Koira varastaa pöydältä 
 Ei varasta koskaan kun ihmisiä on paikalla. Pöydälle jäänyt voi saattaa päivän aikana hävitä. Ei välttämättä kuitenkaan aina.

Koira vaatii sinulta huomiota tökkimällä, änkeämällä syliin, haukkumalla, tuomalla leluja jne. 
 Tätä välillä yritetään, mutta silloin seuraa karkoitus. POIS.

Koira seuraa sinua koko ajan sisätiloissa
Tämä oli alussa tosi raivostuttava piirre. Välillä yrittää vieläkin, mutta se joutuu sitten yleensä aina takaisin paikoilleen.

Koira lähtee omille teilleen ulkona, katoaa useaksi minuutiksi
Irti ollessaan metsässä, pysyy lähistöllä.  Ei mene omille teilleen.

Koira tekee tuhojaan kotona
 Tätä ei ole tehnyt kertaakaan, jos tuhoamisella tarkoitetaan huonekaluja, kenkiä yms. Roskiksia siis tyhjää.

Koira ulvoo yksin ollessa
 Haukkuu ollessaan yksin.

Koira astuu perheenjäseniä
Ei ole tehnyt koskaan.
 
Koira hyppii sinua vasten haukkuen kun tulet kotiin
 Teki muutaman kerran, kun oli tullut meille. Tein tästä lopun heti alkuvaiheessa.

Koira kuopii maata tehtyään tarpeensa ja katsoo samalla sinua
 Tätä ei tee.

Koira rähjää vastaantuleville koirille/ihmisille/pyöräilijöille jne.
 Rähjää vastaantuleville koirille.
Rähjää alkoholilta tuoksuville ihmisille.

Koira näykkii perheenjäseniä
 Ei näyki.

Koira murisee perheenjäsenille
 Ei murise.

Koira ei päästä vieraita sisälle vaikka olet kotona ja komennat sitä
 Tykkää vieraista. Ei ongelma. Yrittää tervehtiä vieraita hyppimällä. Tottelee kuitenkin EI -käskyä.

Koira menee paniikkiin kun huomaa sinun lähtevän ulos
 Ei mene paniikkiin. Haluaa mukaan, jos huomaa arkivaatteet.

Koira ärisee ja/tai puree hoitotoimenpiteiden aikana
 Ei ärise. Tykää kun harjataan. Kynsien leikkaamista pelkää.

Koira ei haistele hajuja remmissä ollessaan lenkillä
Haistelee todella aktiivisesti. Mutta myös kyylää välillä ja pahasti!

Ronja: Täti sä puhut vähän liikaa. Oikeastaan kai pitäisi sanoa, että kirjoitat. 

Kommentit

  1. Viuhkalla on kova homma pysyä tädin ja minun perässä, Toivottavasti oppii tädin listan ettei tule sekaannuksia
    eikä mene jo pikkasen päähän jääneet asiat sekaisin. Toivotan onnea ja tutkailen onko hänessä
    yrittäjähenkeä toimiakseen tädin yrityksessä samojen tavotteiden suuntaisesti.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti