Se oli susihukkanen


Mau kamut!

Se oli susihukkanen. Se saapui kaupunkiin ilmeisesti jonkun kaverinsa kanssa ja päätti ryhtyä juoksemaan alueella, jossa sille ei ollut oikein suosiollista kulkea. Se hyppi ovien ja ikkunoiden takana. Eikä se ollut tervetullut oikein minnekään. Näin ne kertoivat tässä paikallisessa aviisissa, josta valtakunnan pääaviisikin oli uutisensa napannut.
Vaasa. Sanomalehti Pohjalaisen mukaan Vaasan keskustassa liikkuu susi. Sutta muistuttava eläin tallentui yöllä VR:n valvontakameraan.
Sudeksi epäilty eläin liikkui rautatieasemalla yöllä kahden aikaan. VR:n konduktöörin mukaan susi jatkoi matkaansa Korkeallemäelle päin.
Poliisi vahvistaa STT:lle saaneensa yöllä toisenkin ilmoituksen epäillyistä susihavainnosta Vaasassa.
Sen mukaan susi nähtiin yöllä kolmen aikaan Strömbergin teollisuusalueella lähellä kaupungin keskustaa.

Täti ekaksi säikähti, että ei kai vai Traineria oo kukaan luullut hukkaseksi. Siis kun uutisessa oli sanat sutta muistuttava. Mutta tassuista jääneiden jälkien perusteella oli kuitenkin ollut oikeasti kysymys sudesta. Niin ne vakuuttivat. Tuli tädille mieleen sekin, että missähän takamailla se mahtaakaan asua, kun hukkaset hiippailevat ikkunan alla.

Susi oli ilmeisesti pyrkinyt junaan, mutta VR:llä ne olivat olleet sitä mieltä, että ei ne kuskaa susia. Eivät ainakaan, jos niillä ei ole lippua. Ja mistäs susi nyt sellaisen. Turkkiakaan ei voi oikein myydä lippurahoja saadakseen ja sitten jos joltakin saisi lainan voisi tulla ongelmia, kun ei kuitenkaan sitten voisi matkustaa yksin. Eläimillä kun yleensä pitää olla matkassa joku kaksijalkainen, jos ne eivät matkusta häkissä.
No toki suden puhelahjoilla olisi varmasti yksi konduktööri saatu puhuttua ympäri. Onhan susi sellaisessa taitava ja riittävän lipeäkielinenkin. Eikä se tuossa maalaisjunassa varmaan olisi edes herättynyt kovin paljon huomiota. No lahjakas se oli tiettyyn rajaan asti raatelemaan, mutta jos se olisi siinä pari matkustajana olevaa kissaa tai koiraa erehtynyt pistämään poskeensa olisi varmasti heti huomattu, mikä otus se oli miehiään.
 Sitten kuitenkin kohtalo puuttui peliin ja susihukkanen  oli lähtenyt jolkottelemaan maaseudulle ja se oli kohdannut kohtalonsa tienpenkalla lähemmäs 100 kilometrin päässä kaupungista. Se oli löytynyt tienpenkalta. Niin lehdessä kerrottiin. Pakallinen poliisi oli käynyt korjaamassa hukkasen raadon parempaan talteen. Meikeläinen voi taas kuljeskella kujilla ja kaduilla rauhassa. Eikä Trainerikaan toivottavasti  joudu susiepäilyn kohteeksi.
Terveisin
Otto
ammattikissa


Kommentit

  1. Toi susi juttu on vähän kakspiippunen. Toisaaltaa ei tietysti oo hyvä, jos sudet alkaa majailla nurkissa, mutta täytyykö kaikki liikkuva tappaa.Onko niitä susia nyt todella jo haitaksi asti?

    VastaaPoista
  2. Mau Amalia!

    Totta. Me kissat saadaan hengiltä vuodessa enemmän ihmisiä kuin sudet.

    Terveisin


    Otto
    ammattikissa

    VastaaPoista

Lähetä kommentti