Hyvä päivä mökillä

 Kuvat MM

Tänään oli sitten mökkipäivä. Aamusta lähdin ajelemaan kohti mökkiä. Onneksi sain ystävän mukaan, sillä tavoitteenani oli pudotella kokilta sahajauhoja alas.

Kannoin ensiksi kuormalavat sisään. Pinosin ne päällekäin ja puukotin katon pahvin auki.



Jätesäkkiteline sitten tuohon päälle.

Sain pudoteltua muutaman säkillisen sahajauhoja alas. Siinä oli seassa kaikenlaista muuta. Mm. kuitteja, kortteja, lasinpaloja jne. Nämä "jauhot" pakkasin suoraan pakun uumeniin, odottamaan kevättä ja aikaa kun paku palaa jälleen baanalle. 

Sain lisäksi pakattua noin 20 säkillistä sahista odottamaan uusiköyttöä. Käytännössä siis noin 3 neliömertiä on saatu pakattua. Tulevana lauantaina uudelleen pakkauspuuhiin. Tavoitteena saada kokki säkitettyä mahdollisimman pian ja tuvan katto purettua ennen kesää.




Päivän positiivinen juttu oli se, että saimme leivinuunin peltin auki! Aivan mahtavaa! Tulevana lauantaina on tavoitteena polttaa tulta tuolla leivinuunissa risuja niin, että saan hormit kuivaksi. Tuskin maltan odottaa, että pääsen paistamaan ohrarieskaa ja pizzaa siellä.

Kokosin ohrarieskan oheita Ostoskorissa-blogiini.
(Edit 12.3.2017)

Kommentit