Mielikuvitus on tietoa tärkeämpää


Lueskelin Anne Lindholm-Kärjen kirjaa: Unet tienä luovuuteen. On mielenkiintoista kuinka tunnetut kirjailijat, taiteilijat ja tieteentekijät ovat, kautta aikojen, osanneet hyödyntää alitajuntansa voimaa työskentelyssään.
Lindholm-Kärki (2014, 41) nostaa esiin mm. F.A. Kekulén,saksalaisen kemistin, joka keksi bentsiinin rakenteen. Hänen kerrotaan sanoneen kollegoilleen vuonna 1980, että opetelkaamme näkemään unia, niin voimme kenties löytää totuuden. Vastaavasti Paul McCartney on saanut kappaleen "Yesterday" unissaan.

Kirjassa oli kosolti myös mielenkiintoisia ajatelmia. Poimin tähän muutaman, joista
Albert Einsteinin suuhun on laitettu  seuraavat ajatukset:

Mielikuvitus on tietoa tärkeämpää. Tieto on rajallista. Mielikuvitus sulkee sisäänsä koko maailman.
- Albert Einstein

Kokemuksessa ei ole kysymys siitä, mitä ihmiselle tapahtuu, vaan siitä, mitä ihminen tekee kokemuksellaan.
- Albert Einstein

Kaunein asia, jonka voimme kokea, on mystisyys. Se on perustunne, joka on oikean taiteen ja tieteen kehto.
 - Albert Einstein

Elämää voi elää kahdella tavalla. Toisen mukaan mikään ei ole ihme. Toisen mukaan kaikki on ihmettä.
- Albert Einstein


Lähde
Lindholm-Kärki, Anne. (2014). Unet tienä luovuuteen. Löydä sisäinen unitaiteilijasi. Basam Books.

Lähetetty Windows Phonesta

Kommentit