Viikon 19 positiiviset 2018



Kuva MM
Viikon 19 positiiviset 2018
  1. Aurinkoa
  2. Saatu yksi opinnäytetyö maaliin.
  3. Lämmintä. Oikein mukavan lämmintä.
  4. Kirjastovisiitti.Varsin onnistunut.
  5. Fillari iskussa.
  6. Ei kannata yleensä surra, jos joku asia ei mene ihan suunnitelmien mukaan. Ei tarkalleen tiedä, mitä olisi voinut tapahtua, joten kannattaa iloita siitä, että asiat ovat juuri niin kuin ne ovat.
  7. Matoa koukkuun.
  8. Uusi akku hankittu. 
  9. Kävelty. 
  10. Yksi opiskelija jälleen lähempänä maalia.
  11. Kirjoiteltu opetusmateriaalia duunissa.
  12. Keskiviikkona kaivuuiltapäivä mökillä. 
  13. Mökkitonttu oli käynyt mökillä tekemässä melkoisen yllätyksen!
  14. Kasvimaan pinta-ala kasvaa.
  15. Naapuri kävi moikkaamassa, kun kaivelin kasvimaalla.
  16. Grillattu kodassa.
  17. Osa kasveista saatu kuljetettua mökille.
  18. Torstai kului mökiltä.
  19. Pieni kala saatu kiinni. Pitäisikö sanoa kalanpuolikas. Toivottavasti äitikalakin jää koukkuun. 
  20. Vallattu lisää kasvimaata.
  21. Kekkasin mihin siirrän mansikat. Mansikoiden paikalle tulee terassi ja kesäkeittiö.
  22. Tupa tyhjätty.  
  23. Kassikissa Stravinski rakastaa aamuja tarkkailen kassista sujuuko aamupalan laittaminen ja mitä eväitä otetaan duuniin.
  24. Käyty vähän rautakaupassa.
  25. Taimet kasvavat mukavasti ja istutus sujuu hyvin.
  26. Ystävä heitti mukavalla viestillä.
  27. Luettu.
  28. Dressmaker. Pitkästä aikaa elokuva, jonka kuvakulmia oli ilo katsella. Upean visuaalista.
  29. Asiat muuttuvat tekemällä. Pääsääntöisesti.
  30. Kirjoitettu.
  31. Leikkimökki siirretty. Olihan urakka, mutta todella jälleen mielenkiintoinen ja opettavainen kokemus.  
  32. Koottu. Pop-up romutaidetta.
  33. Istutettu kaalia, valkosipulia, papua.
  34. Istutettu perunaa ja tehty hyönteishotelli vanhoista hirsistä.
  35. Junnun äitienpäiväyllätys

Kommentit