Viikon 48 positiiviset

 Viikon 48 positiiviset 

  1. Kyllä pienillä asioilla on merkitystä!
  2. Kirjoittaminen on vaan niin ihanaa. Etenkin kun se vie mukanaan.
  3. Soitettu yksi todella mielenkiintoinen ja avartava puhelu.
  4. Junnun kanssa vanhempainvartissa.
  5. Erityiskiitos serkkulikalle kannustuksesta, rohkaisusta ja potkaisusta. Tein jotakin sellaista, mikä olisi ilman häntä jäänyt tekemättä.
  6. Joskus ottaa aikansa ennen kuin asiat menevät eteenpäin, mutta kun yrittää useamman kerran, yleensä sitten tapahtuu jotakin positiivista. 
  7. Kiva nähdä ja kuulla entisistä opiskelijoista positiivisia uutisia.
  8. Eläintarhaan muuttaa uusi asukas. Iloitsemme uudesta lenkkikaverista ja Personal Trainerista.
  9. Naapuri auttoi kinkkisessä tilanteessa. Kiitos!
  10. Aina Ansa Häntänen.  Ruoat ostettu ja pienemmät kipot. Ronjan vesikippo kävisi melkein uima-altaaksi ainakin näin pentuvaiheessa ja vanha kattila, joka oli Ronjan ruoka-astiana ei toimisi ollenkaan. 
  11. Ansa Häntäselle hankittu laatikko, jossa se voi viettää yönsä.
  12. Logistinen ketju, jonka ansiosta sain lahjaksi niin mielenkiintoisen kirjan! Jo sisällysluettelon otsikot saivat nauramaan ääneen ja mielikuvituksen liikkeelle. Oivaltavaa tekstiä on mukava lukea. 
  13. Mökillä kaivelemassa kokkia.
  14. Lumi. Lumi valaisee marraskuun pimeydessä.
  15. En muista, koska olen ostanut grillatun broilerin. Ehkä 30 vuotta sitten viimeksi. No nyt ostin perjantaina ja hyvää oli.
  16. Perheyrittäjyys kerää lukijoita! Keskimäärin nyt noin 1000-1200 kävijää/päivä. Tuntuu kivalta.
  17. Tasapainolaudalla.
  18. FB-lakko on pitänyt.
  19. Jäätelö on kyllä heikkouteni nro 1. Toiset kiskovat perjantaipullon, minä perjantaijäätelön...
  20. Junnulla kiva ilta perjantaina. Kaverisynttärit ja pikkujoulu.
  21. Assari duunissa.
  22. Pieni seikkailu teki viikosta suorastaan jännittävän. Oli jopa vähän sellaista trilleritunnelmaa.
  23. Joistakin paikoista on vaan niin helppo jäädä pois.
  24. Ruisleipäburgerit maistuivat.
  25. Se hetki, kun näyttää luokkakuvassa kiltiltä mummolta...
  26. Mielenkiintoinen keskustelu erään yrittäjän kanssa.
  27. Jalat. Liikkuvat jalat. Jalkojen laki. Voimaannutti.
  28. Koiranhankintaan tuli outoja piirteitä. Asioilla näyttää kuitenkin olevan tapana järjestyä. Ansa vaihtui Karoksi
  29. Onnellisia järkytyksiä.
  30. Oppivainen koira tämä Karo! Osaa tulla jo luo.
  31. On kyllä niin kiva, kun pieni karvapallo makaa jaloissa.
  32. Hieno ilotulitus lauantaina! Sopivasti juuri, kun saavuimme kaupunkiin.
  33. Hankittu koiruudelle muutama vetolelu ja pieni heijastinliivi.Liivin hinnan vaihteluväli eri kauppojen välillä 2.99-13.99 €. Arvaat varmaan, mistä Täti liivin osti.
  34. Assari leipoi korvapuusteja. Oikein maistuvia.
  35. Kamu antoi juuri sopivan opuksen. Hyppäsin kyytiin ja nautin vitamiiniruiskeesta. 

Kommentit