Nyt ei sitten mennyt ihan kuin Strömsössä


Hau Kamut!

Tädin peltilehmä oli vuositarkastuksessa ennen joulua. Asiat tulivat sinänsä kivasti hoidettua, mutta sen reissun jälkeen tädin autoon tuli aivan uusi ominaisuus. Se alkoi sammuilemaan sinne tänne ja kovaa ajattaessa (motarilla) auto alkoi täristämään ja vaikka kaasua painoi ihan nastan lautaan, sananmukaisesti, niin auto ei meinannut jaksaa jolkotella eteenpäin ollenkaan.

Pari kertaa täti jäi vähän pidemmäksi aikaa tienposkeenkin. (Nyt siis ei todellakaan ollut kysymys polttoaineen loppumisesta.) Vakavampi kerta oli juuri silloin kun täti oli moikkaamassa niitä hevoskamuja.  Tällainenhan ei käy tietenkään päinsä.

Täti siis tarttui  puhelimeen ja toivotteli korjaamolle hyvää vuotta 2014 ja sitten se sanoi, että tuli sitten huollon jälkeen Volvoon ihan uusi ominaisuuskin. Ne kuuntelivat tätiä korvat höröllä ja pyysyvät käymään uudelleen.

Täti oli tutkinut huolella, mitä tällaisen pysähtelyn syynä voi olla ja ensimmäisenä, Volvon ollessa kyseessä, on syytä epäillä jakohihnan löystymistä öljynvaihdon yhteydessä. Käy kuulemma Volvoissa, tietävien setien keskustelujen mukaan, aina silloin tällöin kun öljyä on vaihdettu.

No sitten tietenkin bensiinipumppu tai sen ruiskupumpun rele yms. Siinä voi olla vikaa. Sen täti päätteli naisenlogiikalla. Tulpat, tulppien johdot tai puolat, niistä voisi ehkä etsiä myöskin syytä. Bensiinin suodatinkin olisi ehkä syytä katsoa. Öljynsuodatin siihen vaihdettiin. Tädin kamujen <3 sedät auttoivat myöskin vian bongaamisessa.

Hmmm.... onneksi tädin pääsi heti  aamulla huoltoon. Vika oli bensiinipumpun releessä. Samalla vaihdettiin myös bensiinin suodatin. Setä korjaamolla sanoi tädille, että jos ei vika tällä helpotu, niin bensiinipummu on luultavasti vetelemässä viimeisiään.

Täti toivoo nyt saavansa jostakin ne 7 oikeaa numeroa....


Terveisin

Ronja
personal trainer



Lähetetty Windows Phonesta

Kommentit