Koiran kanssa on vaikea elää


Kamut,

täti sanoi, että jos koiran kanssa on vaikea elää, niin ihmisen kanssa on vielä vaikeampi. Ihmisellä kun on aivot ja kieli (siis teoreettisesti ainakin kyky kommunikoida) ja silti on kaikenlaista solmua. Lehdet ja netti ovat pullollaan neuvoja kuinka elää lajikumppaninsa kanssa tosin siellä on ohjeita ihmisille siitä, kuinka elää lemmikkinsä kanssa. Joten mitä siis, onko niillä sinänsä niin paljon sitten eroa? Parisuhteen ongelmat ovat ikuisia.

En ole ihan varma, että miksi me nyt tästä asiasta keskustellaan, mutta mulla on pieni, ihan vaan sellainen pieni aavistus. Luultavasti keskustelu meni tälle linjalle, kun mä eilen karkasin, kun täti oli lähdössä sinne tallille. Kävi nimittäin niin, että assarit yleensä ehtivät ulos aina viimeisenä ja niin tälläkin kerralla. Täti sanoi, että se laittaa vaan välioven kiinni, että kattokaakin, että koira ei lähde ulos.

Hmm... mä jäin istumaan eteiseen ja otin naamalleni kaikista suloisimman, mikäkö muka joskus tekisin jotakin kiellettyä -ilmeeni ja katsoin tätiä syvälle silmiin. Kallistin vähän päätänikin. Se tekee minusta yleensä vielä söpömmän. Täti vain murahti jotakin, että pysykin rotta paikoillasi. Rotta?! Mitä ihmettä, ajattelin. Luuleeko täti mua rotaksi? Tämä virhe on oikaistava nopeasti, sillä mä olen tietoinen siitä, että täti ei pidä rotista.

No sitten kävi niin, että kiusaus kävi aivan liian suureksi. Ensinnäkin halusin tosiaan oikaista tädin käsityksen, että minä en ole mikään rotta! En tottavie ole! Hakee pian jotakin kättä pidempää ja alkaa hoitelemaan mua sillä!?

Täti ei ollut vielä siinä vaiheessa autossa, kun mä löysin tädin. Juoksin nimittäin assareiden huomaamatta kaikki kolme kerrosta alas ja avasin painavan ulko-oven ja jäljitin tädin. Se oli heittelemässä roskia jätekatoksessa. Tai meillä on tässä talossa oikein jätehuone. Siinä on ovi.

-Vuuhh... kiljahdin onnellisena. Täällähän sinä olet! Kuule täti, mä en ole mikään rotta, sanoin ja katsoin tätiä pää kallellaan ja heilutin häntääni oikein iloisesti.

Täti oli hetken hiljaa ja sitten se huusi, että koko lähitienoo raikui: - Ronja tänne. Mä meinasin ensin juosta tielle, mutta sitten mä päätinkin kääntyä ja lähdin juoksemaan takaisin pihaan, kun junnuassari tuli vastaan ja se yritti mua kiinni. Ei olisi kannattanut. Nimittäin junnusta olisin selvinnyt ihan kivasti, mutta kun käännyin ja juoksin sinne toiseen suuntaan, niin sieltä tulivatkin yliassari ja assari.

Yliassari on liian nokkela mulle. Se nappas mut syliinsä ja kantoi ylös. Voi sitä nöyryytyksen määrää.
Yritin sitten tietenkin uudelleen livahtaa ulos, mutta en onnistunut.

Tää ero tuli taas niin yllätyksenä yritin selittää. Ettehän oo kauaa ja mä tiedän, että te meette jonnekin kivaan paikkaan, yritin selittää epätoivosesti. Ero ei tule yllätyksenä eikä siihen johda yksi yksittäinen tekijä, vaikka joskus voi näyttää siltä tai joskus asia yritetään saada näyttämään sellaiselta. Kysymys on yleensä pitkästä prosessista (negatiivisesta kehästä), jossa yksi asia johtaa toiseen. 

Kaavoihin kangistumista pitäisi varoa.  Riippuvuudet ovat tuhoisia, vaikka toisin väitetään. Uskottomuuttakin voi pitää yhtenä riippuvuuden alalajina tai ainakin se voi joissakin tapauksissa olla tapa ratkaista ahdistava tilanne. Silloin saa toisen tekemään ratkaisevan päätöksen ja voi sanoa, että kyllähän minä, mutta se sydämetön kumppani...

Tietenkin on hyvä pohtia mikä on uskottomuutta. Täytyykö uskottomuuden olla aina fyysistä vai voiko se olla myös henkistä.  Onko karkailu perään muka uskottumuutta? Kysyn vaan! Se jos mikä kertoo uskollisuudesta ja halusta olla tädin kanssa. En haluaisi päästää tätiä hetkeksikään silmistäni.

Joillakin ei vaan flaksi käy, vaikka kuinka yrittää tai jos käy niin suhde päättyy lyhyeen. Aikookohan täti viedä mut takaisin vai mitä se oikein puuhaa. Puheet lapsuudenperheestä kuulostavat pelottavilta. Sillä olihan mun lapsuudenperheessäni yhtä sun toista. Huh. Ehkä mä kohta ihan ittekin haluan täältä pois. Täti on liian monimutkainen yksinkertaiselle paimenkoiralle.

Ongelma voi olla myös riippuvuus lapsuudenperheeseen. Väestöliiton sivustolla sanotaan näin:

"Ihminen kiinnittyy yhteiskuntaan oman kasvuperheensä kautta. Omasta kasvuperheestä on myös saatu yhdessä olemisen perusmallit. Parisuhteen luominen merkitsee näin kahden eri perhekulttuurin yhteensovittamista. Kumman kasvuperheen tapa käsitellä erimielisyyksiä, viettää joulua tai juhannusta on oikein? Miten toimitaan uudessa perheessä?
Jos toisella on liian riippuvaisen suhteet lapsuuden perheeseensä, ne voivat kilpailla liikaa parisuhteen kanssa. Näin parisuhde ei pääse kehittymään riittävän hyväksi. Molemmilta vaaditankin kykyä irtautua tunneperäisistä siteistä lapsuuden perheeseen.
Irtautumisessa on onnistuttu, kun erilaissa kiistakysymyksissä ratkaisu tehdään neuvottelemalla puolison kanssa ja huomioimalla tämän toiveita, ei omien vanhempien vaatimuksiin sopeutumalla." Lähde: http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhteen_kehra/me_ja_muut/suhde_perheeseen/

Parisuhdetta neuvotaan pelastamaan. Tosin ongelmallista parisuhteen pelastamisessa on se, että kaikkien mukana olevien pitää haluta pelastaa se suhde. Mutta mikäs suhde se tämä on. Täti kai tässä suhteessa on kuitenkin olevinaan johtaja. Ainakaan mä en saa päättää yhtään mistään enkä mitään.

Sekin vielä, että lemmikki makuuhuoneessa ei ole hyväksi. Ja ei välttämättä sekään että kuvittelee tietynsuuntaisen elokuvateollisuuden tuottavan totuuden läheisyydestä.


Jos kuulkaa tällä linjalla jatketaan sitten koko alkanut vuosi, niin on sitten aika haastavaa. Mä toivon, että täti nyt ajattelee vähän toisin viimeistään huomenna, kun se on nukkunut pari yötä. Valvominen ei nimittäin tee oikein hyvää noin vanhalle ihmiselle.


Terveisin


Ronja
personal koira

Kommentit