Töissä keskusteltiin ulkomaalaisten kollegojen kanssa siitä, kuinka suomen kielen sanat rakentuvat. Yksi ihmetti sanaa varsinainen ja valinnainen. Hän kysyi mitä eroa sanoilla on, koska ne kuulostavat hänestä ihan samalta. Muistin tämän runon. Kävimme sen läpi, millaisia nainen-loppuisia sanoja voi olla.
Tässä runossa on aika moninainen nainen mukana.
Eevakin oli muinainen,
vaikk puuttuikin paita aivinainen,
oli viehkeys hänellä ominainen,
hänestä sinäkin johdannainen.
Nyt muoti on naisella moninainen,
liekö tuo aika sovinnainen,
onko se oikku vai satunnainen,
kun hame on helmasta halkinainen.
On ylläsi koreus kaikkinainen,
on soma ja sorja kudonnainen,
on leninki kaulasta avonainen
ja selästä aivan aukinainen.
Aivan ois asusi vaillinainen,
pukusi peräti vajavainen
jos siitä puuttuisi pujonnainen,
hieno ja heleä punonnainen.
On kengissä ahtaus liikanainen,
se naisille tuska on suoranainen,
siks varpaassa hellä kasvannainen,
arka ja kipeä turvonnainen.
Oot miehelle aatos ainainen,
käyntis vapaa irtonainen,
on valtasi suuri ja harvinainen
jos muotos on kaunis ihanainen.
Vaikka miehellä virka on vakinainen,
on se tähtesi köyhä ja poikkinainen,
jos lemmelle miehesi on umpinainen,
on omakin onnesi puolinainen.
Nyt loppui lauluni hajanainen,
tää virteni kovasti katkonainen,
vaik ontuukin muoto ulkonainen
oli haave ehjä - KOKONAINEN.
Kommentit
Lähetä kommentti