Kuva MM
Tämä on ehkä vähän kryptistä, mutta jotenkin tuli tarve kirjoittaa tämä juuri nyt. Tämä on ollut täällä luonnoksena vuosikausia. Hetki ei ole tuntunut sopivalta. Tässä tämä nyt sitten tulee.
Se oli yksi sellainen päivä
Se oli juuri yksi sellainen päivä, kun se sellainen tietynlainen olo yritti kietoa otteeseensa. Tiedät varmaan. Sellainen päättämättömyyden tila: jäädäkö odottamaan ihmettä vai kannattaisiko tehdä asialle jotakin? Olen vuosien varrella oppinut, että ihmeiden aika ei välttämättä ole ohi, mutta niiden päätoiminen odottaminen ei välttämättä ole ollenkaan järkevää.
On siis edettävä. Joskus hieman riskillä. Eikä eilinen enää koskaan palaa. Sellaista on turha odottaa. Toisaalta aina jossakin vaiheessa paistaa aina aurinko. Voinee kai sanoa, että eilen kun mä tiennyt en.
Satamaan ei ole laivoja tarkoitettu, ne on tehty seikkailuun merelle. Sellaisessa hetkessä kun aurinko painuu mailleen. Kesäilta. Viimeinen? Muistoja. Ne voimme ottaa mukaamme. Kuitenkaan kaikkea ei tarvitse muistaa. Onneksi.
Nyt 13 vuotta myöhemmin ja monen mutkan jälkeen, voi kuitenkin sanoa, että Maailma on kaunis. Sittenkin. Tänään voin katson sineen taivaan.
Lopuksi voi kai todeta vain, että ollaan enkeleitä toisillemme.
Kommentit
Lähetä kommentti