Täti unohtaa asioita


Kyllä tässä on mouruttu kerran jos toisenkin, sillä tuo meidän täti tosiaan unohti tämän mun blogini salasanan aivan kokonaan. Alkaa olla luultavasti liikaa ikää tai tekemistä tai sitten molempia tuolla meidän tädillä. No nyt sitten kun Amalia alkoi jo huolestua se yritti kaivaa sen esiin. Ja löytyihän se sitten viimein. Täytyisi ihmisen pitää vähän parempaa huolta salasanoistaan. Etenkin kissan blogin salasanasta.


Me ollaan Prinsessakissan kanssa eletty lokoisasti. Väillä ollaan vähän parempia kavereita ja välillä vähän vähemmän kavereita. No ei siitä kannata ottaa paineita. Elämä nyt vaan on sellaista. Täti ei tosin yhtään tykkää, kun minä aina puutun prinsessan tekemisiin. Käyn lätkimässä sitä pois ruokakipolta ja muuta sellaista.
Täti sitten niistä asioista aikansa jäkättää, mutta yleensä se sitten aina lopettaa ajoissa. Kyllä se siitä vähitellen oppii, että meikäpojalle ei kannata kovin aukoa päätään.

Tädin elämä on kulunut töitä tehdessä ja assareiden passaamisessa. Meidän elämisestä tietenkin se joutuu huolehtimaan. Assarit sanoivat sille jo kesällä, että se, joka on maksanut kissat saa huolehtia kissoista. Ja koska täti on se, jolla on tämän perheen vähäiset varat, lankeaa se hoitovastuu siis tädille. Palkkioksi me sitten kehrätään tädille. Minäkin aina käyn aamulla herättämässä sen hyvissä ajoin antamaan herkut, että pääsee päivä hyvin alkuun. Tai paremminkin jaksaa siis nukkua kunnon kauneusunet päivisin.

Mukavaa lokakuuta ja tulevaa marraskuuta!

t. Otto
ammattikissa
ja
Mirristiina
prinsessakissa

Kommentit

  1. No onpa kiva kuulla, että te Mirristiinan kanssa tuutte toimeen. Tädille on ihan oikein, että pidät sen vireenä, johan se ihan kokonaan nynnyyntyis, kun nyt jo unohtelee salasanatkin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti