Tätillä ei ole huumorintajua. Olen tosin ollut siitä selvillä jo jonkin aikaa. Ja hevonenhan siitä kertoi aika paljon.
No eilen kävi niin, että mä en enää malttanut kattella sitä tädin kukkaa, jonka se sai kaveriltaan. Siinä kukassa oli nimittäin aivan ylisöpöt roikkuvat vihreät lehdet. Siis sellaiset, tiedättehän, jotka heiluvat mukavasti kun niitä lyö.
Mä kattoin sitä kasvia monta kertaa unelmoiden, miltä tuntuisi hakata niitä lehtiä.
Täti sanoi juuri siinä vähän aiemmin assareille, että Otto on aika fiksu, kun se ei yritä pöydälle... No sitten täti lähti pois siitä huoneesta ja meni laittautumaan punkkaan ja taisi ehtiäkin sinne jo siinä vaiheessa. Mä istuin siinä pöydän vieressä ja tuijotin sinne pöydälle. Ne kukan lehdet värähtelivät sillä tavalla houkuttelevasti. Sitten mä en enää voinut, siis ihmiset, mä en enää vaan voinut, vaan mun oli aivan pakko. Hypätä. Ja mähän hyppäsin sinne pöydälle! Ja naps se maljakko kaatui kun mä osuin siihen ja se putosi lattialle ja täti tuli kuin ohjus sinne huoneeseen. Sen naama valahti pitkäksi ja se ei sanonut muuta kuin Otto, ettäs kehtaat.
Ei mitään kannustusta, että olipas hieno loikka, kun noin korkealle osaat hypätä tai jotakin. Pelkkää panettelua vaan siitä, että katkaisin sen kasvin.
Se siivosi ja mutisi jotakin, että ei hevonen vaan koskaan jne.
Höh, on tässä ihmisessä kestämistä.
Mä menin sitten aamulla istumaan sen syliin ja kehräsin oikein kovasti. Sanoin, että kai sä täti nyt oikeasti tajuat, että ei kukaan ammattikissa voi vastustaa noin mainiota houkutusta.
Terveisin
Otto
ammattikissa
No eilen kävi niin, että mä en enää malttanut kattella sitä tädin kukkaa, jonka se sai kaveriltaan. Siinä kukassa oli nimittäin aivan ylisöpöt roikkuvat vihreät lehdet. Siis sellaiset, tiedättehän, jotka heiluvat mukavasti kun niitä lyö.
Mä kattoin sitä kasvia monta kertaa unelmoiden, miltä tuntuisi hakata niitä lehtiä.
Täti sanoi juuri siinä vähän aiemmin assareille, että Otto on aika fiksu, kun se ei yritä pöydälle... No sitten täti lähti pois siitä huoneesta ja meni laittautumaan punkkaan ja taisi ehtiäkin sinne jo siinä vaiheessa. Mä istuin siinä pöydän vieressä ja tuijotin sinne pöydälle. Ne kukan lehdet värähtelivät sillä tavalla houkuttelevasti. Sitten mä en enää voinut, siis ihmiset, mä en enää vaan voinut, vaan mun oli aivan pakko. Hypätä. Ja mähän hyppäsin sinne pöydälle! Ja naps se maljakko kaatui kun mä osuin siihen ja se putosi lattialle ja täti tuli kuin ohjus sinne huoneeseen. Sen naama valahti pitkäksi ja se ei sanonut muuta kuin Otto, ettäs kehtaat.
Ei mitään kannustusta, että olipas hieno loikka, kun noin korkealle osaat hypätä tai jotakin. Pelkkää panettelua vaan siitä, että katkaisin sen kasvin.
Se siivosi ja mutisi jotakin, että ei hevonen vaan koskaan jne.
Höh, on tässä ihmisessä kestämistä.
Mä menin sitten aamulla istumaan sen syliin ja kehräsin oikein kovasti. Sanoin, että kai sä täti nyt oikeasti tajuat, että ei kukaan ammattikissa voi vastustaa noin mainiota houkutusta.
Terveisin
Otto
ammattikissa
No heltykö täti yhtää?? Mitäs laittaa sellasia kukkia houkutukseksi, jos ei huumori yhtään riitä ;)
VastaaPoistaSanos muuta Amalia. Mä heti ajattelin, että ne on mua varten niin kuin se raapimispuukin, jonka täti osti. Sitä mä oon hakannut ja raapinut oikein urakalla. Tosin siitäkin on tullut valituksia, että onkos Otolla tarkoitus hajottaa koko raapimispuu jne.
VastaaPoistaJa eihän se tietenkään kovin nopeasti heltynyt, mutta mä oon nyt mennyt sen syliin monta kertaa ja nipistellyt sitä kynsilläni.
Terveisin
Otto
ammattikissa