Kuva MM
Menneenä perjantaina laskettiin haudan lepoon yksi elämäni läheisimmistä ihmisistä. Tilasin kukat siunaustilaisuuteen paikallisesta kukkapaupasta ja pyysin asettelemaan ne niin, että syntyisi vaikutelma sydämestä.
Kukat olivat tuoreita ja kauniita. Hautajaisten jälkeen ajattelin, että soitanko kukkakauppaan ja kiitän kauniista kukkakimpusta. Olin kahden vaiheella. Pidetäänkö minua ihan pöpinä, jos sellaisen puhelun soitan. Ajattelin kuitenkin soittaa, sillä kukat olivat todella ilahduttaneet minua. Etenkin kun mieleeni tulvahtivat hautajaiset vuosien takaa, joissa kukat vastaavanlaisessa kimpussa olivat sillä tasolla, että niiden ainoa oikea paikka olisi ollut komposti. Kimpussa olleet ruusut ruskettuivat ja jouduin heittämään suurimman osan niistä pois ja käytännössä minulla oli käsisäni pelkkiä pohjakukkia.
Kukkakaupassa vastattiin puhelimeen. Kuulin hämmennyksen vastaajan äänessä, kun esitin asiani.
Mietin, että miksi me kiitämme niin harjoin, mutta muistamme moittia usein. Moni asia menisi huomattavasti paremmin, kun olisimme ystävällisiä toisillemme.
Enkeli hiljaa vierellä kulki,
kädestä otti, syliinsä sulki.
Suojaansa otti siivillään,
kuiskasi hiljaa - lähdetään.
Kommentit
Lähetä kommentti