Takkaprojekti

Tämä on kooste mökin takan kunnostusprojektista. Aloitin tämän koosteen kirjoittamisen hetken mielijohteesta jo 28.10.2017. Ajattelin, että minun on helpompi löytää asiat myöhemmin, kun laitan ne selkeästi järjestyskseen.

Kuvat MM



Kun kävin katsomassa mökkiä, takan "iloinen" ulkonäkö pisti silmääni. Mökin takka oli saanut aikojen saatossa  sellaisen ilmeen, että se ei oikein miellyttänyt esteettistä silmääni, mutta ajattelin, että jos se toimii, niin sen saa kyllä putsattua ja slammattua ja kalkittua. Voi, voi sitä suloista optimismia, jota ihmisellä on vaiheessa, kun hän haluaa jotakin oikein kovasti ja kaikki esteet tuntuvat vain pieniltä havunneulasilta polulla. Myöhemmin niistä tulee enemmän tai vähemmän betoniseiniä muistuttavia kokonaisuuksia.



Takan kunnostaminen alkoi toden teolla lokakuussa 2017. Poistin maalia ensiksi vähän. En oikein tiennyt, mikä olisi järkevin tapa tehdä tämä homma, sillä tiesin jo ennakkoon, että takassa on useampi maalikerros.

Kokeilin aivan ensimmäisenä hinkata maalia hiekkapaperilla. Huh. Luovutin aika pian ja kaivoin kaappieni kätköistä maalinpoistoainetta. Hmmm... en ollut kovin tyytyväinen. Muistin, että omistan kuumailmapuhaltimen. En vaan meinannut löytää sitä ensin.




Kohta uuninluukun läheisyydessä oli haastava. Tuntui, että tästä maali ei irtoa ikinä!


Ja maalia poistettiin vähän lisää... Oli mukava huomata, kuinka työ eteni tiili kerrallaan.



Sitten koitti hetki, kun pystyin toteamaan, että maalia on enää vähän jäljellä...


Ja vielä vähän vähemmän. Prosessia hidasti kohta, jossa maali oli altistunut kuumuudelle. Se tuntuu vähän kuin palaneen kiinni huokosiin. Olin kuitenkin tavattoman tyytyväinen, että olin päässyt näin pitkälle. 



Viimeinkin putsattu! Wow-fiilis. Kiva saada tämä projekti tähän pisteeseen. Helpotti oloa kummasti.Toki vielä täytyy tehdä jonkin verran, jotta takka saadaan valmiiksi, mutta se ei karkaa tuosta minnekään, joten sitten taas kun on sen aika tartun kiinni tähän hommaan.


Takkaprojektiin liittyviä postauksia löydät näistä linkeistä:
  1. Tästä se alkaa 14.7.2017. (28.10.2017).
  2. Maalia poistetaan takasta 8.10.2017. (28.10.2017).
  3. Maalinpoistopäivä 14.10.2017. (28.10.2017).
  4. Maalia poistettu vähän lisää 16.10.2017. (28.10.2017).
  5. Lisää maalia poistettu takasta 26.10.2017. (28.10.2017).
  6. Takkaa raaputeltu taas vähän lisää 28.10.2017. (28.10.2017).
  7. Maali lähes poistettu takasta 29.10.2017. (29.10.2017). 
  8. Katto korjattu ja uuninluukku 04.06.2018. (2.11.2018).
  9. Sitten saatiin lattia  28.06.2018. (2.11.2018).
  10. Tuvan listoitus valmis 12.07.2018. (2.11.2018). 

Kommentit