Täti opettelee kissanomistajan elämää

Täti opettelee edelleen kissanomistajan elämää. Opeteltavia perussääntöjä on, jos kissa ei haluu, niin se ei sitten haluu. Jos kissa haluu, niin sitten se oikeasti kans haluu.
Jos kissan mielestä täti on väärässä paikassa, täti on silloin väärässä paikassa ja tädin pitää heti siirtyä. Jos täti ei ymmärrä siirtyä, niin kissa voi sitten heti määrätä tätiä, aivan kuten sitä sattuu huvittamaan.

Jos täti ei käy joka kerta tyhjentämässä likaisia kohtia vessasta pois, kun kissa on vessaa käyttänyt, on kissalla täysi oikeus ja syy tehdä tarpeet, niin halutessaan, vessan viereen tai muuten vaan haluamalleen paikalle, eikä tätillä ole tähän asiaan minkäänlaista valitusoikeutta.

Jos tädillä on jotakin omia kiireitä, menevät kissan kiireet ja tarpeet aina niiden edelle. Tätä tädin on todella vaikeahkoa käsittää. Täti on puuhastellut vaan joidenkin pikkujuttujen kanssa, eikä sillä ole ollenkaan käsitystä siitä, että kissaa on osattava kohdella jokainen hetki silkkihansikkain.

Tädin on harjattava kissaa kissan haluama aika. Jos kissa haluaa, että täti harjaa tunnin, on tädin harjattava kissaa tunti. Ja jos kissa haluaa vain pari vetoa harjausta, on tädin lopetettava harjaus välittömästi.  Siis toistan,  kun kissa ei enää halua olla harjattavana, tulee tädin lopettaa välittömästi harjaus. Jos täti ei ymmärrä heti lopettaa, on kissalla oikeus läppäistä tätiä niin halutessaa. (Tätä kissa tekee harvoin, mutta on tilanteita, jolloin kissan on kerrottava selkeästi, mitä haluaa.)

Täti ei ymmärrä, että kissalle on annettavan kissan haluamaa ruokaa kissan valitsemina aikoina.
Täti vaan kuvittelee, että kissa ei tiedä, mitä se haluaa syödä, kuinka paljon ja koska. Täti lukee liikaa kissanhoito-oppaita ja kuuntelee liikaa kaikkia sen kavereita, joilla on kissa.

Tädin on opittava ymmärtämään, että kaikki tädin omaisuus on ennenkaikkea kissan. Jos kissa haluaa omia tädin lankakerän, on tädin luovutettava kaikki kissan haluamat langat välittömästi kissalle, ilman minkäänlaisia ehtoja tai rajoituksia. Täti valittaa, että langat maksavat, mutta siksihän täti käy päivittäin töissä, että sillä on rahaa, jotta se voi ostaa kissalle kaikkea, mitä kissa haluaa.

Terveisin

Otto
ammattikissa

P.S.

Täti sanoi, että hevonen oli paljon helpompi eläin, koska se ei asunut samassa huoneessa tädin kanssa. Tädin olisi pitänyt harkita tarkkaan, kun vaihtoi eläinmerkistä toiseen. Tässä näkee, kuinka epärealistinen ihminen tämä täti on. Ei ihme, että hevosella oli välillä hankalaa.

Kommentit

  1. Sehän on aivan selvä juttu, että lankakerät on kissaa varten :) Tuohon muuhun en ota kantaa, kun Doris oli aika paljon säyseempi, paits tuossa harjausjutussa sillä oli samat elkeet.

    VastaaPoista
  2. Mau, mau Amalia!

    Sinulla on tainnut olla aika kiltti kissa? Minä kävin nappaamassa tuota setää, joka punkkaa tädin kanssa tänään takaraivoon. Setä on yleensä viikot duunissa jossakin ja sitä näkyy täällä vähän harvemmin. Tykkäsin, että tässä talossa on noustava samaan aikaan kuin kissa ja täti. Setä säikähti pahanpäiväisesti ja mä sanoin tädille, että on siinä setä, että on nukkumassa vielä ½6.

    Terveisin

    Otto
    ammattikissa

    P.S. Setä valitti tädille, että ei pitäisi ottaa tuollaisia kissoja. Olin kuulevinani, että paino oli sanalla TUOLLAISIA

    VastaaPoista
  3. Mau!

    Hyvä idea. Minä pidän kalasta aivan erityisen paljon.

    Terveisin

    Otto
    ammattikissa

    VastaaPoista

Lähetä kommentti