Kuningatarkissa Ella Villan kauhujen kesä


Kuvat MM

Alkoi sitten vähitellen itsellenikin valkenemaan, miksi kissa ei viihdy ollenkaan ulkona hienossa (vanhaan leikkimökkiin tehdyssä) kesäpesässään. Olen ihmetellyt asiaa, erityisesti koska alussa se tuntui todella tykkäävän pesästään. Sitten muutama hetki ja se osoittaa kaikin keinoin, että ei viihdy siellä. Sydäntäsärkevä mouruaminen alkaa nimittäin heti kun se huomaa, että yritän viedä sen kesäpesään. Ei onnistu se sanoo. Ei sitten mitenkään. Vihaan tätä paikkaa.

Osoittautui, että se pelkää todella tuota fasaanikukkoa. Kukko päästeli ilmoille kiekaisunsa ja ilmestyi naapurin pihasta, oli Ella Villan ilme (kuva keskellä oikealla) aika pelästynyt.  Ja sitten tänään, kun kukko jälleen tepasteli pihassa omistajan elkein oli kissa pelästyneen oloinen. Alan epäillä, että sen korvasta, menneellä viikolla,  lähtenyt pieni palanen on fasaanikukon tekosia. Kukko on todennäköisesti käynyt nokkaisemassa sitä ulkoiluaitauksen verkon läpi. Muuta selitystä asialle en keksi.

Kesä, josta piti tulla oikein mukava kuningatarkissa Ella Villalle, muuttuikin kauhujen kesäksi.


Kommentit