Siirry pääsisältöön

Mun aika mennä on


Kuvat MM

Se päättyi sitten tänään. Minun ja V70 yhteiselo. Se kesti melkein päivälleen 7 vuotta. Kuukausi vielä, niin olisimme voineet pitää synttärit.  

Kun jätin sen keskiviikkona huoltoon, jotenkin aistin että tiemme eivät enää kohtaa. Ja sitten kun näin (perjantaina) aamulla, että huoltaja soittaa, tiesin että on ikäviä uutisia tulossa. Olin varautunut, että jos summa nousee taivaisiin, en enää korjauta. Noin tuhannen euron korjausarvio on aika paljon. Toki kun kaikki olisi laittanut kuntoon, olisihan sillä sitten ajanut taas pitkään.

Olihan sillä ikää. Kilometrejä se oli uskollisesti juossut yli 350 000. Nyt sitten petti alatukivarsi, pulsat, raidetangon päät ja mitä kaikkea siitä olikaan rikki. Jarrunesteet olivat hiipineet ulos jne. 

Vein rekisterikilvet pois ja maanantaina se sitten kohtaa viimeisen matkansa. Lopulisesti kun paikallinen romuttaja hakee sen "hellään" huomaansa. Nappasin siitä ystäväni avustuksella pois kaiken ylimääräisen. Mm. juuri ostetun uuden akun, renkaat, takaikkunan pyyhkijän, soittimen (jonka siirrän pakuun-pakun arvo nousee 100 %) jne.

Kesän ajelen siis pakulla ja syksyllä pääsee baanalle sen pikkuveli, joka on nyt seisonnassa. 

  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Operaatio kasvimaa

Kuvat MM

Minulla oli tänään maanataivapaa, johtuen lauantaina olleesta työpäivästä. Käytin tilaisuuden tietenkin hyväkseni ja heti aamulla suuntasin mökille.  Sain kuin sainkin kaikki loput lavat täyteen maa-ainesta. Olin ajatellut tekeväni neljä laatikkoa tänään, mutta sää suosi ja koska homma sujui, jatkoin lapiointia laatikko laatikolta. 



 Kuvat MM

Operaatio kasvimaa edistyy. Siirsin monivuotiset yrtit uuteen paikkaan, jotta kykenin laittamaan toisen kuljetuskauluksen kaikkiin kohtiin.


Kasvulaatikoita on nyt yhteensä 13 kpl. Yhdessä on kasvihuone päällä ja 12 ovat ilman.  


Täytyy myöntää, että on aika helpottunut olo. Voin tulevana viikonloppuna keskittyä tulevan kasvihuoneen nurkilla maa-aineksen siirtelemiseen ja kantojen kaivelemiseen. Jos sataa, putsaan takkaa.

Elämäni kallein lounas: tarjosi M. Pinta ja kattoi ja valmisti Hotelli Route Laihia

Söin eilen elämäni kalleimman lounaan. En sano nyt hintaa, mutta lounaan saaminen "ilmaiseksi" edellytti minulta mökin ostamista, joten syystä voin siis sanoa, että empiiristä kokemusta on nyt sitten siitäkin, että oikeasti ilmaisia lounaita ei ole. Olin jo melkein unohtanut koko lounaan, joten syömätömänä lounaasta olisi hyötynyt vain Laihian hotelli- ravintola Route.



Pääsivät yllättämään erittäin positiivisesti tädin nämä kaksi laihialaista yritystä. Ensinnäkin todettakoon, että täti on tehnyt aika monta asuntokauppaa (sekä osake että kiinteistö) elämänsä aikana ja M. Pinta Laihian Lakeuden asunto - ja kiinteistönvälitys LKV [A] Laihian kirkonkylästä pääsi kyllä yllättämään positiivisesti. Asiantuntemus oli aivan omaa luokkaansa.
M. Pinnan 37  vuoden kokemus asunto- ja kiinteistönkaupassa näkyi. Hän on myös julkinen kaupanvahvistaja, joten kiinteistönkauppa hoitui hänen luonaan varsin näppärästi. Lisäksi M. Pinta on toistaiseksi ensimmäinen välittäjä, joka oli koonnut ka…

Mitä sinulle toivoisin

Kuvan lähde: http://blogs-images.forbes.com/siimonreynolds/files/2014/02/Growth-stopwatch.jpg


Mitä sinulle toivoisin on Jörg Zinkin syvällinen runo.  Tämän runon sanoin hyvää vuotta 2015!


Jörg Zink: Mitä sinulle toivoisin
Mitä sinulle toivoisin? Saduissa kerrotaan — yhä uudestaan — kuinka tieltä poikkesi muuan vieras köyhien ihmisten tupaan.
Kun hän seuraavana aamuna hyvästeli, kävi ilmi että hän ei ollutkaan mikään tavallinen kulkuri. Saatte toivoa kolmea asiaa, hän sanoi. Katsokaakin, että toivotte tosi hyvää.
Ja sitten kerrotaan, miten jotkut toivoivat itsensä turmioon ja jotkut onneen, aina sen mukaan olivatko tyhmiä vai viisaita.
Kun huomasin sammalessa punaisia sieniä, "onnentuojia", muistin tuon kulkurin ja hänen kolme toivomustaan. Loistava väri voi pettää ja onni voi lehahtaa pois kuin sininen perhonen.
Kuvittelen, miten tuo tuntematon kulkuri kohtaisi sinut. Hän olisi vieraana yli yön ja aamulla hän neuvoisi sinua toivomaan oikein.
Mitä hän sanoisi?
Ehk…