Välienselvittelyä


Kuvat MM

Mau tässä kirjoittaa Tädin eläintarhan Igor "Lupu" Stravinski. On ollut aika värikäs kuukausi. En olisi oikeastaan kyennyt kuvittelemaan, että muutto länsirannikolle saisi aikaan näin erikoisia piirteitä tuossa ihan tavallisessa ja ennen niin sopuisassa Ellassa. 

Ella on julistautunut sohvankulman kuningattareksi eikä siihen sohvankulmaan ole kenelläkään muulla mitään asiaa. Täti saa siinä olla ja Junnukin vähän, mutta kaikilta muilta kulmaan meneminen on kielletty. Ella vahtii sohvankulmaa mustasukkaisesti. Siihen ei voi mennä vaikka Ella olisi aivan jossakin muualla.Se nimittäin heti huomaa kaiken.

Ella ei myöskään hyväksy ollenkaan sitä, että minä saan huomiota. 
Lauantaina Täti oli yhden sen kamutädin kanssa teatterissa ja sitten kamutäti tuli kylään ja tädit juttelivat kaikkea. Se toinen täti silitti Ellaa, sillä heti kun tuo täti tuli ovesta meille, Ella meni sitä vastaan ja keikisteli ihan täysillä. Minä katsoin viisaammaksi mennä ihan vaan piiloon. 

Maanantaina meidän Tädillä oli sitten vapaapäivä, kun se oli töissä lauantaina. Täti silitteli meitä molempia samaan aikaan keittiössä. Ella otti siitä nokkiinsa ja meni tekemään pökäleet kylppärin lattialle. Tätiä nauratti aivan kamalasti. Minä jo säikähdin, että se tukehtuu siihen nauruunsa. Katsoin tätiä ihmeissäni. Mitä ihmettä sinä noin kovasti naurat, yritin kysyä varovasti.

Sitten otimme Ellan kanssa tuijotuskilpailun. Ella meni istumaan lipaston päälle ja tuijotti meikäpoikaa sieltä. Minä makasin pöydän alla ja tuijotin takaisin. Mutta ei kukaan jaksa tuijottaa sataa vuotta. Paitsi Ella tietenkin. Päätin antaa periksi ja menin makoilemaan vähän mukavampaan paikkaan.

Täti sanoi että ei kannattaisi kovin kinasella, sillä on kivempaa, kun on kaverille ystävällinen. No sovakuningatar Ellalle sitä asiaa voi olla vähän haastavaa selittää. 

Täti sanoi, että kello on jo vähän liikaa. Nyt pitää laittaa kone kiinni. Hyvää yötä siis.


Terveisin

Igor Stravinski
eli
Tädin eläintarhan Lupu
ammattikissa
 


Kommentit