Mihin koriin munat kannattaisi laittaa?


Kuvat MM

Olen saanut viimeisen 7-8 vuoden aikana useita kirjeitä ja puheluja liittyen Anvian (nykyinen Viria Oyj) puhelinosakkeen ostamiseen. Nyt viimeisin sai jostakin syystä sarkasmini puhkeamaan kukkaan. 

Ajattelin nimittäin, että myyjällä on  aina oikeus esittää tarjoukseen vastatarjous. Ostaja sitten vain päättää sen, hyväksyykö hän vastatarjouksen vai ei.



Omistuksessani oleva ainokainen Anvian osakkeeni on peräisin Etelä-Pohjanmaan puhelinosuuskunnasta, jonka silloinen Vaasan Puhelin Oy osti joskus menneisyydessä. Voisi tietenkin todeta, että nyt sitten omia lääkkeitähän Viria tässä nauttii, joten antaa mennä vain.

Kysymys on kuitenkin jonkinasteisesta periaatteesta, joita meillä jääräpäisillä vanhemmilla pohjalaisnaisilla näyttää vielä olevan. 



Osuuskuntaperiaatteisiin, toisin kuin osakeyhtiän toimintaperiaatteisiin, kuuluu jäsenistänsä hyvän edistäminen. Osakeyhtiön tarkoituksena on lähtökohtaisesti tuottaa voittoa omistajilleen. Asiakkaat ovat niitä, joita on tarkoitus saada mahdollisimman paljon euroja kirstun pohjalle ja niitä euroja sitten jaetaan osakkeenomistajille osinkoina ja yhä enenevässä määrin johtajien optioinin, bonuksiin, palkkoihin ja palkkoihin.







Tästä näkökulmasta käsin, minäkin osakkeenomistajana, haluan hyötyä omistuksestani mahdollisimman paljon. En tässä muuttumassa maailmassa pysty varmistamaan sitä, että paikallinen puhelinyhtiö saa jatkaa toimintaansa. Todennäköisesti kaikki toiminnot siirretään pääkaupunkiseudulle ja sieltä sitten tänne saadaan palvelut ehkä netin välityksellä.

Myydäkö siis osake hernekeittolautasesta vai oikeastiko siitä pitäisi saada jotakin? Vai mitä OTC-sijoitus. Tarjous maksaa 1000 €/osake on ihan naurettava yhtiöstä, jolla on omaa pääomaa (=varallisuutta) osaketta kohden 2435 €. Eli vähimmäishinta, jonka minä haluan osakkeesta saada on vähintään täsmälleen tuo 2435 €/osake tai mieluusti vähän enemmän. Sillä kun osake splitataan siinä vaiheessa, kun se muuttuu pörssiyhtiöksi, minulla on luultavasti hyppysissäni 100 tai 200 uuden yhtiön osaketta ja todennäköisesti listautumisannissa myös etuosto-oikeus listautuvan yrityksen osakkeisiin.

On siis raivostuttavaa, että näitä OTC-sijoituksen tai vastaavan tarjouksia saapuu meille osakkeenomistajille, joista osa on sen verran iäkkäitä, että he eivät välttämättä ymmättä ollenkaan, millainen arvopaperi heillä on arvo-osuustilillä. Lisäksi Viria maksaa hyvin osinkoa. Tähän mennessä osikoa on tullut  80 €/osake ja nyt kuluneelta tilikaudelta peräti 160 €/osake. Eli tämä osake on kaiken lisäksi vielä erittäin tuottoisakin. 

Joten mummat ja paapat,  älkää nyt vaan luopuko Virian osakkeesta. Se ei ole arvoton ja sen arvonalenemista ei ole odotettavissa. Splittaaminen tarkoittaa sitä, että osake jaetaan useampaan osaan. Se on tapana, kun yritys listautuu pörssiin. Siellä tavoitellaan pääomaa yrityksen kehittämiseksi.









Lähetetty Windows Phonesta

Kommentit

  1. Ai teille maksetaa enenmän osinkoa, kun täällä vaan 100€ Myntihinta ois kyllä huomattavasti korkeampi 1700€

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Kannattaa ottaa selvää, paljonko yrityksellä on omaa pääomaa/osake. Hinta pitää olla vähintään se kun on kyse näistä listaamattomista osakkeista. Eli Virialla on 2435 €/osake. Se on aika monta rahaa enemmän kuin tarjottu 1000 €. Harmittaa, jos asiasta vähemmän perillä olevat menevät näiden sijoitusyhtiöiden retkuun. Ne antavat sellaisen kuvan, että "ole tyytyväinen, että me vielä pelastamme rahasi,saat sentään tonnin". Kun ystävämme elisa valtasi Viran nurkkaa, se maksoi yli 2000 €/osake.

      Täällä on nyt ensimmäistä kertaa 160 €/osake tuo osinko. Aiemmin ollut 80 €. Kyllähän se siitä putoaa tuo tuotto reippaasti, kun yhtiö listautuu.

      Poista

Lähetä kommentti