Neulassatoa

Mau Kamut!

Meillä oli tämän kuluvan vuosituhannen varisevin joulukuusi, väitti täti. Tädin piti ryhtyä erityistoimenpiteisiin sen häätämiseksi meiltä. Laiskana tätinä täti ei tietenkään voinut kuvitellakaan, että se olisi raahannut kuusen sellaisenaan alas, sillä siinä tapauksessa se olisi joutunut siivoamaan koko tämän talon rappukäytävän. 

Siispä täti otti pistosahansa esiin siivouskomerosta (tädillä on kummallista tavaraa siivouskomerossa, olen käynyt katsomassa) ja yhden ison muovikassin ja se alkoi sahata. Neulasia varisi lattialle. Niitä varisi ja varisi. Kun vähänkin hipaisi kuusta, tuntui että niitä suorastaan sataa lattialle.

Täti pilkkoi kuusen sopiviksi annospaloiksi ja sitten se raahasi sen assareiden kanssa biojätteisiin. Hmmm.... assari olisi jättänyt sen mulle raapimispuuksi, mutta mä sanoin, että mua ei varsinaisesti kuuset inspiroi.

 Oksa kerrallaan... siitä se lähtee...
 Iso kassi täyttyi oksista nopeasti ja assari 3 raahasi sen alas.




 Neulasia todella piisasi. Kuusenjalassa oli vettä ja se vesikin oli ihan yhtä neulaspuuroa.

 Harmi, kun täti ei malttanut jättää kaikkia neulasia lattialle, niin olisitte nähneet, kuinka valtava kasa niitä oli. Ehkä täti hankkii tulevaksi jouluksi kuusenalusmaton?


Terveisin

Otto
ammattikissa


Kommentit

  1. Muovikuusi on myös hyvä vaihtoehto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mau Amalia!

      Samaa mieltä. Täti vaan on niin konservatiivinen.
      Kuusesta ei ole mitään iloa kissalle. Palloilla EI saa leikkiä,
      kuuseen EI saa kiivetä ja kaikkea muuta EI-asiaa, mitä siihen liittyy.
      Tylsä juttu koko kuusi.

      Terveisin

      Otto
      ammattikissa

      Poista

Lähetä kommentti