Kauanko sammakkoa kannattaa suudella?

Mau Kamut!


Täti kirjoitteli tänne mun blogiini jokin aika sitten tänne kirjoituksen otsikolla Tunnetko Lemminkäisen äidin? Nyt se sitten jatkaa sarjaa pohtimalla kauanko sammakko kannattaa suudella? Kas kun otsikkona ei ole, että kauanko kissoja kannattaa pitää hengissä tai kauanko kissojen voi antaa elää omaa elämää? Täti on nimittäin ollut viime aikoina aika sarkastinen. Tosin se ei kyllä ole uutta. Sellainen se on aina.

Mutta koittakaa ymmärtää. Tädillä menee lujaa. Tai pitäisikö sanoa, että sillä meni lujaa elämän vuoristoradassa lähes kolme vuosikymmentä. Siinä vauhdissa hyppäsivät kyytiin kaikki assaritkin. Hmm... täti sanoi, että se ei oikein tiedä, että oliko se itte sen vuoristoradan käyttöpäällikkö, kuski vai jarrumies. Mä veikkaan tuota jälkimmäistä, vaikka kyllä tädiltä kuskaaminenkin onnistuu. Se on ajellut isoilla autoilla enemmän kuin moni setä.


- No niin Otto nyt selitykset sikseen, sanoi täti ja käski minun heti ruveta kirjoittamaan sammakkoprinssistä. - Hei täti, tämä on sentään minun blogini, yritin mouruta, mutta täti ei tunnetusti kuunnellut. Se oli jälleen oma ittensä. No olkoot.

Siispä tunnette kai sadun sammakkoprinssistä? Siis sen, jossa prinsessa istahtaa metsälammen rannalle ja leikkii siinä sitten kultaisella pallollaan lammen rannalla. Tiedän tämän jutun, kun olen kuullut, kuinka täti on lukenut sitä junnuassarille. Siinä sadussa prinsessa pallo luiskahtaa lampeen, kun prinsessa heittää sen liian korkealle eikä saakaan sitä enää kiinni. Pettymys on tietenkin iso, kun lelu häviää mutapohjaisen lammen syvyyksiin.

Kuinka ollakaan pelastavana enkelinä  ilmestyy lamesta sammakko, joka tiedustelee prinsessalta, mitä hän itkee. Prinsessa kertoo surunsa ja kuinka ollakaan sammakko tarjoaa apua. Prinsessa ei voi tajuta, miten sammakko mukamas voisi häntä auttaa. Palkkioksi prinsessa tarjoaa kuitenkin vaatteita tai jalokiviä. Sammakko ei niistä välitä, vaan hän haluaa prinsessan. "En tahdo helimiäsi en jalokiviäsi enkä vaatteitasi, mutta jos otat minut kumppaniksesi, päästät minut viereesi, jaat sänkysi kanssani sekä rakastat ja kunnioit minua niin etsin pallosi."

No eihän toki prinsessa sammakkoa halua, mutta ajattelee, että eihän lupauksesta voi nyt sen kummenpaa seurata, joten hän vakuuttaa sammakon saavan kaiken, mitä hän vain pyytää. Ja kas sammakko sukeltaa ja tuo pallon. Kun prinsessa näkee pallonsa hän nappaa sen ja lähtee täyttä päätä kotiin iloiten pallonsa löytymisestä.

Kuinkas sitten käykään. Lupaukset, joita on antanut heikkona hetkenä joutuu joskus lunastamaan korkojen kanssa. Nimittän sammakko ei luovutakaan hevillä, vaan painelee prinsessa perään ja saapuu seuraavana päivänä parahiksi ruoka-aikana linnaa ja huhuilee oven takana prinsessaa avaamaan oven.  Kuningas huomaa tyttärensä pelon ja kysyy, että mikä tätä vaivaa. Prinsessa kertoo, mitä lammella on tapahtunut ja kuultuaan tarinan, kuningas vaatii prinsessaa pitämään lupauksensa.

Prinsessa ei kuitenkaan halunnut nukkua limaisen sammakon kanssa, vaan heittää sen vihaisena seinää ja kas sammakko muuttuu prinssiksi. Sadusta on olemassa versio, jossa prinsessa suutelee sammakkoa ja se muuttuu prinssiksi. Tähän jälkimmäiseen versioon liittyen täti on pohtinut pitkään sitä, kuinka kauan sammakkoa pitää suudella ja odottaa että se muuttuisi prinssiksi? Vai käykö elävässä elämässä niinkin, että prinssi muuttuukin sammakoksi ja prinsessa noidaksi? Ihmeen odottaminen ei välttämättä kannata. Toisaalta liiankaan helpolla ei kai saisi luovuttaa, mutta kysymys kuuluu, mikä on liian helppoa luovuttamista.

Hmm.... kolme tuntia on kinkun odottamiseen aika sopiva aika. Jos kinkkua ei kolmen tunnin aikana saa, se jää yleensä saamatta.

- Olennaista on se, sanoi  täti, että kokee yrittäneensä tarpeeksi. Silloin voi sitten luovuttaa. Mutta välillä ei oikein tiedä, onko varmasti yrittänyt aivan kaikkensa.
- No ehkä kuitenkin kolmekymmentä vuotta on aika paljon, sanoi tädin kamutäti. Ei kai sitä ole järkevää sen enempää yrittää, kun sitten loppuu jo aika. Meinaan vaan, että jos aikoo kerran jotakin saada itselleenkin, sanoi kamutäti.
- Jos ei ole onnellinen, niin sitten pitää tehdä sellaisia tekoja, että tulee onnelliseksi.
- Onnellisuus on asenne, totta, sanoi tätikin. - Mutta jos vika onkin vaan asenteessa?  Sitten se kuitenkin taas palasi perusaiheeseen ja sanoi: -Mutta jos asennetta on yrittänyt muuttaa eikä silti oikein natsaa, niin silloin pitää tehdä sellaista, että olosuhteisiin saa muutoksen. Ei onnellisuutta voi tuoda. Se pitää ottaa kiinni pieninä palasina arjesta. Vähän kuin kultahiput vaskooliin hiekan seasta, muotoili täti. - Tuo on aika hyvin sanottu, sanoi kamutäti tädille ja ne istuivat yhdessä pitkään hiljaa.

Mutta siihen kysymykseen, voiko prinssistä tulla suudelman jälkeen sammakko, ne eivät vielä löytäneet vastausta. Sanoin tädille, että ei kannata liikaa ajatella omituisia asioita, koska kohta kaikki voivat alkaa pitää tätiä vähän outona. Me kissat osataan ottaa elämä sopivan rennosti eikä meitä oikein häiritse mikään eikä kukaan, paitsi joskus joku Traineri, joka ei osaa olla arvokkaasti aloillaan.


Terveisin


Otto
ammattikissa











Kommentit

  1. No tuskin kannattaa tuhlata aikaa sammakkoon. tyhjän saa pyytämättäkin. Sammakko ei muuksi muutu, vaikka pussais kuinka pitkää ja pirullisesti tahansa.

    VastaaPoista
  2. Mau Amalia!

    Tuota se tätkin sanoi.
    Liika on liikaa.
    Pitäisi tajuta päästää ajoissa irti ettei jää
    lopullisesti kiinni.

    Terveisin

    Otto
    ammattikissa

    P.S. Täti taisi itte pitää vähän liian kauan kiinni.
    Meinas jo eläkeikä koittaa ennen kuin se tajus mikä juusto
    tää juttu on.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti