Meidän tädin sakemanni saa postia

Mau Kamut!

Nyt meidän tädin sakemanni sai postia taas tuntemattomalta naapurilta. Naapuri on toistuvasti huolissaan, kun sakemanni haukkuu joskus jopa tunnin päivällä, kun täti ja assarit ovat poissa. Naapuri tiedusteli, että mihin toimenpiteisiin täti aikoo ryhtyä, että tällaista ei tapahdu. Täti ei ryhdy mihinkään toimenpiteiseen, koska kirjeessä ei ole yhteystietoja. Täti toki ymmärtää, että on raivostuttavaa, kun ikäväänsä tai kissoja haukkuva sakemanni innostuu pitämään meteliä eikä täti sinänsä aliarvioi naapurin huolta. Yhtälailla täti voisi valittaa naapurin tupakoinnista, bileistä tai muusta sen sellaisesta.


Ja sitten täti sanoi vähän tuohtuneena, että pitäähän sakemannillakin olla bileet kerran päivässä. Vähän sellaista irroittelua. Sitäpaitsi talossa asuu toinenkin koira, joka sekin haukahtelee yksin ollessaan. Sen verran tätiä nappasi kuitenkin, että se jutteli sitten alakerran tädin kanssa ja kysyi, että kuinka paljon sakemanni haukkuu. Täti sanoi, että joskus haukahtaa, mutta ei hauku pitkiä aikoja. Sanoi, että se joka haukkuu tunnin ei ole tädin sakemanni, vaan paljon pienempi koira. Alakerran täti sanoi, että sakemannin haukahdukset erottaa, koska ne ovat kovia ja selkeitä.

Mä olin pettynyt, kun kuulin tämän, sillä mä olin jo onnesta soikeana, että kyllä täti nyt tajuaa, että sakemannin on parasta lähteä jonnekin muualle. Mutta eihän täti sitä tajunnut. Puhui kyllä jostakin Tirkkosen klinikasta, mutta en mä tiedä, mitä se sillä tarkoitti.

- Sitäpaitsi, täti sanoi, että luukku on liian ahdas ja tilaa tarvitaan. Ja me tarvitaan myös lottovoitto, että tilaa voidaan saada nopeasti lisää-siis täti tarvitsee nyt heti ne oikeat numerot lauantain lotto-arvontaan, joten tuntematon naapuri voi auttaa omaa ja tädin sekä tädin sakemannin elämää lottoamalla tädin puolesta ja huolehtimalla siitä, että tädin kupongissa on sitten ne oikeat numerot, jotta pääsee sekä tädistä, assareista ja sakemannista eroon.


Naapuri kuitenkin todennäköisesti pääsee tädistä ja tädin eläintarhasta sekä assareista eroon ilman lottovoittoakin lähiaikoina, sillä tädin luukku on myynnissä ja täti etsii eläintarhalleen aktiivisesti sijoituspaikkaa omakotitalosta jostakin kaupungin laitamilta.


Terveisin

Otto
ammattikissa

Kommentit

  1. Tsemppiä asunnon myyntiin ja toivottavasti löytyy sopiva talo! :) Meillä on tilanne päinvastoin - minä yritän päästä eroon talosta maalla (jossa en asu) ja haluaisin saada oman kerrostaloasunnon. :)

    VastaaPoista
  2. Mau Sirpa ja Kollo!

    Sanoin tädille, että sellainen loossi olisi kiva, jossa tuon koiran voisi pistää arestiin ja me kissat voisimme kulkea missä haluamme. Täti ei tietenkään taaskaan kuunnellut.
    Täti sanoi, että sekin on ihan kerrostalotyyppi ja se tykkää asua just tässä luukussa, missä se asuu ja luukku on ihan keskustassa ja tädillä on lyhyt matka joka paikkaan, mutta tämä luukku on tädille ja assareille liian ahdas :(

    Harmi, että teidän ja tädin maaseutu/reuna-alue ei taida olla yhtään samalla suunnalla.

    Terveisin

    Otto
    ammattikissa

    VastaaPoista
  3. Hei Otto

    Olisiko ideaa tädiltä tulostaa tämä blogiteksti ja tunkea naapurin postiluukkuun tai talon ilmoitustaululle? Vaikka tosihan se on, että puskan takaa on helppo huudella. Mutta haukuta sinä Otto vaan traineria edelleen, tunnin haukku päivällä ei vielä ole häirintää, vaikka mitä naapuri väittäisi.


    t.Fiksulintu

    VastaaPoista
  4. Mau Fiksulintu!

    Täti sanoi, että se ei harrasta ilmoitustauluja.
    Tänään täti kävi parissa asuntoesittelyssä ja totesi, että eka kohde, joka oli
    kivasti laitettu taisi olla muuten vähän heikossa kunnossa: täti nimittäin alkoi yskimään vierailtuaan siellä luukussa. Täti on altistunut joskus sen duunissa homeelle ja sen jälkeen siitä on tullut homekoira.

    Toinen kämppä oli tädin mukaan pohjaltaan ja tiloiltaa tosi kiva.
    Se oli kuitenkin rakennettu 1970-luvulla ja kaikki, kodinkoneita myöten oli ihan alkuperäistä 70-lukulaista retroa, joten täti sanoi, että ei käy.
    Ellei nyt sitten joku kerro tädille niitä oikeita lottonumeroita.

    Jep. tuon mä allekirjoitan: mä haukutan koiraa jatkossakin ihan niin kuin mä haluan.

    Terveisin

    Otto
    ammattikissa

    VastaaPoista

Lähetä kommentti