Siirry pääsisältöön

Ajonestolaite päällä

Mau Kamut!

Kyllä tätiä nyt vastustaa. Täti joutui käyttämään taas Volvoa telakalla. Eikä oo monta hetkeä, kun se kävi Akkusalmisella renkaan takia. Mä sanoin jo tädille, että kannattaako olla jatkuvasti mieltään vaihtelevalle automerkille noin uskollinen? Siis tuollaiselle, joka lähtee käyntiin kuin huvittaa eikä aina silloinkaan. Täti on välillä houkutellut sitä autoa sokerinpalalla ja välillä vähän raipalla. Eikä ole oikein välttämättä auttanut. Käynnistäminen oli  vian nimi tällä kerralla. Täti  urputti mun varoituksilleni vastaan ja tilasi ajan volvosairaalaan. No ne ottivat sen tuolla sinisellä tiskillä vastaan ja lupasivat tehdä siihen tädin autoon vianmääritystä. Tädin kertomiin oireisiin ne eivät osanneet sanoa mitään, kuulostivat kuulemma oudoilta. Täti sitten poistui sieltä 120 euroa köyhempänä ja auto yhtä vikaisena kuin mennessäkin. Jarruneste oli ainut, mitä siellä lisättiin ja sekin tietenkin tädin pyynnöstä. Vikaa etsittiin, mutta ei löydetty. Täti oli vähän, että ? eikö sitten kellään oikeasti ole ollut tällaista vikaa?

Täti sitten kääntyi tuskassaan yhden toisen volvoihmisen puoleen. Tädin kamutädin setä oli jo jokin aikaa sitten sanonut, että tädin auton ongelmalla on jotakin tekemistä ajoneston kanssa. No tää toinen volvoihminen sanoi, että hän tuntee yhden sedän, joka saa sen takuuvarmasti kuntoon. Täti sitten soitti tälle sedälle ja kertoi, miten Volvo yskii aina välillä käynnistämisen yhteydessä. Setä kuunteli hetken aikaa meidän tätiä ja sanoi, että joo siinä on avaimenlukija sokea.Se estää bensiiniä tulemasta sinne minne pitää ja se sitten toinen asia, joka avaimenlukijasta aiheutuu on että ajonesto iskee päälle. Se luulee, että täti on rosvo, joka yrittää lähteä luvatta ajelemaan.

Täti sanoi, että mitä? Setä sanoi, että niin oireet kuulostavat siltä ja sitten se vielä lisäsi, että tyyppivika. Menee rikki kerran 15 vuodessa ja niitä hän täällä vaihtelee vanhojen tätien ja setien vanhoihin volvoihin tämän tuosta. 110 € ja tädin volvo on taas kunnossa.

No tädillä ei tietenkään ollut vaihtoehtoja. Ja niin täti vei auton tälle sedälle ja setä sai kuin saikin sen kuntoon. Se setä kävi vielä ajamassa pari mutkaa tädin autolla ja sanoi, että tädillä on hyvä volvo, jolla täti ajelee huoletta seuraavat 300 000 km, kun muistaa vaan silloin tällöin huollattaa eikä syötä sitä autoa trainerille. Tuolla logiikalla laskien tädin ja volvon yhteiselämä jatkuu vielä vuosikausia ja traineri pääsee mettään ja ties minne haluaakin. Täti kyllä sanoi, että voi olla, että jos toikin setä ei olisi näin sanonut, niin täti olisi kuskannut sen auton ehkä tuonne autojen taivaaseen, jossa se olisi saanut ryhtyä varaosiksi muille vaivaisille autovanhuksille.

Terveisin

Otto
ammattikissa


P.S.
Sitten täti vähän googlasi. Meidän täti se sitten osaa googlata, vaikka se on jo vanha, sanoivat assarit ja se löysi heti Volvo-sivustoja, joita eri tyypit pitävät Matthews Volvo-pages antaa ohjeita myös tädin automallille repair databases löytyy myös samoilta sivustoilta. Ja löytyihän käynnistysvikaankin enemmän kuin tarpeeksi tekstiä. Volvofinns on esim. yksi sellainen sivusto, jossa on pohdiskeltu kaikenlaisia  vikoja. Siellä kirjoittavat yleensä sedät, jotka osaavat ratkoa aika hyvin auton sisäelinten sairauksia.


Kommentit

  1. No on se kumma, jos ei Volvolla sitä osattu korjata. Mee täti sinne ja vaadi rahat takas. Voi koittaa "rahat tai henki" systeemiä :)
    Hyvä että on nyt kunnossa, niin voitte treinerin kanssa kruisailla taas meilin määrin.

    VastaaPoista
  2. Mau Amalia!

    Tuota tätikin ihmetteli, että eikö ne sentään merkkikorjaamolla ruuvaa näitä ihan työkseen. Täti jo soitti sinne, mutta kun ei se kauhiasti jaksa riehua, niin
    ne ei luvannu sille minkäänlaista hyvitystä.
    Mä sanoin tädille, että olisit ottanut koko eläintarhan mukaan ja oltais menty porukalla neuvottelemaan. Täti sanoi, että se ei jaksa, mutta mainitsi sitten, että luottaa enemmän näihin setiin, joilla on paljon hiljaista tietoa ja kykyä tehdä kaikenlaista paremmin kuin jossakin merkkihuollossa.

    Terveisin

    Otto
    ammattikissa

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Muutos I

Kuvat MM

Ajattelin koota tähän mökin rempan vaiheista hieman materiaalia muistiin, jotta on helppo sitten katsoa, mitä on tullut tehtyä. Remppasuunnitelma ei ole kaikilta osin ihan pitänyt, sillä mukaan mahtuu sellaisia asioita, joita en osannut ottaa huomioon suunnitelmaa laatiessani. Jatkan sitten jossakin vaiheessa, kun homma on taas edennyt, tästä aiheesta otsikolla Muutos II.

Muutos on kyllä aika valtava. Ensiksi siitä ostohetkestä, rempan pölyisimmästä vaiheesta, tähän hetkeen. 

Aivan alussa mökki näytti tältä. Ihan söpö. Monen mielestä. Minunkin. Noin päällisin puolin. Mutta sisäinen timpurini vaati tehdä muutamalle suoranaiselle virheelle jotakin.
Ja minä tartuin ihan ensiksi sorkkarautaan ja hajotin ihan ensiksi kuistin. Ja sitten  terassin ystävän avustuksella. Siinä meni pari päivää, että saatiin kaikki purettua ja lankut kasaan. Samaan aikaan nappasin käteen lapion ja aloin, naapureiden kauhuksi, tuhota taloa ympäröiviä kukkapenkkejä sekä kaivaa esiin kissanluukkuja. Rap…

Operaatio kasvimaa

Kuvat MM

Minulla oli tänään maanataivapaa, johtuen lauantaina olleesta työpäivästä. Käytin tilaisuuden tietenkin hyväkseni ja heti aamulla suuntasin mökille.  Sain kuin sainkin kaikki loput lavat täyteen maa-ainesta. Olin ajatellut tekeväni neljä laatikkoa tänään, mutta sää suosi ja koska homma sujui, jatkoin lapiointia laatikko laatikolta. 



 Kuvat MM

Operaatio kasvimaa edistyy. Siirsin monivuotiset yrtit uuteen paikkaan, jotta kykenin laittamaan toisen kuljetuskauluksen kaikkiin kohtiin.


Kasvulaatikoita on nyt yhteensä 13 kpl. Yhdessä on kasvihuone päällä ja 12 ovat ilman.  


Täytyy myöntää, että on aika helpottunut olo. Voin tulevana viikonloppuna keskittyä tulevan kasvihuoneen nurkilla maa-aineksen siirtelemiseen ja kantojen kaivelemiseen. Jos sataa, putsaan takkaa.

Elämäni kallein lounas: tarjosi M. Pinta ja kattoi ja valmisti Hotelli Route Laihia

Söin eilen elämäni kalleimman lounaan. En sano nyt hintaa, mutta lounaan saaminen "ilmaiseksi" edellytti minulta mökin ostamista, joten syystä voin siis sanoa, että empiiristä kokemusta on nyt sitten siitäkin, että oikeasti ilmaisia lounaita ei ole. Olin jo melkein unohtanut koko lounaan, joten syömätömänä lounaasta olisi hyötynyt vain Laihian hotelli- ravintola Route.



Pääsivät yllättämään erittäin positiivisesti tädin nämä kaksi laihialaista yritystä. Ensinnäkin todettakoon, että täti on tehnyt aika monta asuntokauppaa (sekä osake että kiinteistö) elämänsä aikana ja M. Pinta Laihian Lakeuden asunto - ja kiinteistönvälitys LKV [A] Laihian kirkonkylästä pääsi kyllä yllättämään positiivisesti. Asiantuntemus oli aivan omaa luokkaansa.
M. Pinnan 37  vuoden kokemus asunto- ja kiinteistönkaupassa näkyi. Hän on myös julkinen kaupanvahvistaja, joten kiinteistönkauppa hoitui hänen luonaan varsin näppärästi. Lisäksi M. Pinta on toistaiseksi ensimmäinen välittäjä, joka oli koonnut ka…