Tädin aamutoimet



Täti se ei tajua ollenkaan, että kissa on ykkönen ja assarit sitten toka ja sitten vasta on täti ja tädin oma vatsalaukku. Jotenkin se on sentään  tajunnut noiden assareiden menevän sen oman napansa edelle, mutta se, että minäkin olen sen navan edellä, tuntuu olevan tälle ihmiselle aivan liian vaikea käsittää.

Vai mitäs sanotte tästä? Täti herää ja minä menen samalla sekunnilla sen makuuhuoneen ovelle, kun tädin käsi ojentuu kohti yölamppua. Venyttelen ja maukaisen pari kertaa, että huomenta vaan ja kalaa pöytään ja äkkiä kans. Eihän sitä muuta tarvitse sanoa.

No täti nousee ja se köpöttelee ensin istumaan posliiniastialle. Minä änkeen yleensä mukaan ja maukaisen muutaman kerran vähän edellistä kovempaa, että taas tuli tällainen seisakki. Voi hyvänen aika. Muutama metri matkaa ja heti tulee pysähdys.

Sitten menen sen jalkoihin ja yritän kauniisti häntääni koukistamalla saada sen ymmärtämään, että tarttis nyt sitten tulla keittiöön antamaan meikeläiselle aamupalaa. No heh, hehe. Tämä menee ihan niin kuin hevonen sanoi, että ei tajua ja tolkkua. Täti vaan kampeaa ittensä ihan toiseen suuntaan ja se vääntää hanaa auki ja kohta sen pää vaahtoaa aivan älyttömästi. Tuleekohan sieltä jotakin kaasua ulos?

Sitten täti lopettaa sen vedenjuoksuttamisen ja ottaa suuren pyyhkeen ja ryhtyy pudistelemaan itseään kuin koira. Me kissathan emme harrasta vettä. (Siksi minulla on tullut välillä mieleeni, että onkohan tämä täti ensinnäkään täti vai onko se sittenkin koira.) Meillä on käpälät ja kieli. Olen ollut näkevinäni, että tädilläkin on kieli, joten miksi se ei käytä sitä ja käsiään. No. Ei siitä sen enempää.

Ja vielä kuluu monta pitkää minuuttia.
Sitten täti tulee keittöön.
Se vääntää ensiksi hanasta vettä sen vedenkeittimeen ja sitten se katsoo vasta minun ruokakippoani. Onneksi se tajuaa pestä sen aina aamulla. Siihen vesi on ihan hyvää ja juomaksi.

Minä sitten komennan sen kuin ehdin ja sitten täti sanoo, että kohtahan tässä on ja sullahan on naksuja vielä jälellä. - Joo, joo, mutta minä haluan kalaa, sanon ja yritän vähän kehrätä.

Täti saa vihdoin sen aterian meikeläisen kuppiin. Siinä vaiheessa on melkein tajuttomuus iskenyt minut maahan. Lopulta nälkäinen pieni kissa syöksyy syömään kala-ateriaa.



Terveisin

Otto
ammattikissa

P.S. Eilen meikeläiselle kävi vähän nolosti. Kiipesin assareiden vaatekaapin ylähyllylle ja sitten en uskaltanutkaan tulla sieltä pois. Mourusin kaapissa, kun assarit tulivat kotiin ja isompi sitten auttoi meikeläisen sieltä pois tuolin avulla.
Otti kuulkaas päähän. Meni jakaus sekaisin ja sain aloittaa itseni putsaamisen taas alusta. Assarit nauroivat ja minä suutuin niille ja annoin heti kurinpalautusta. Onnistuin läppäämään isompaa assaria käteen ja siihen tulikin aika komea naarmu. Täti sanoi, että mikäs Ottoa nyt riepoo, kun auttajiaan lätkii.
Minä sanoin, että kissalle ei saa nauraa, sillä se on tosi, tosi loukkaavaa.

Kommentit

  1. Pahasti on sulla Otto vielä kouluttaminen kesken. Ehkä ne on vähän outoja kissan kanssa, kun ovat tottuneet siihen hevoseen.

    VastaaPoista
  2. Mau!

    Niin on. Ja tuntuu, että aina kun edistyy yhden askeleen, mennään kohta pari tai kolme askelta taaksepäin.

    Tässä hommassa meinaa tulla ihan hiki.

    Terveisin

    Otto
    ammattikissa

    VastaaPoista

Lähetä kommentti