Viikon 15 positiiviset 2020





Kuva MM

Viikon 15 positiiviset 2020

  1. Ihana kehruukone Ella Villa.
  2. Hyvät kaupat tehty menneisyydessä. Luovuttu Stockmannin osakkeista juuri oikeaan aikaan. 
  3. Tilaus-toimitusketju toimii.
  4. Aurinkoa.
  5. Ruokaa tehty. Mm. kalkkunaa jogurttikastikkeessa
  6. Väitöksestä tuli kuluneeksi 14 vuotta. Aika rientää.
  7. Päivitetty myös Ostoskorissa-blogia. 
  8. Kasvosuojan voi ommella myös itse. 
  9. Jumpattu tiistaina.  
  10. Superkuu.
  11. Leipomuksia.
  12. Käväisty nopeasti Postissa. 
  13. Meidän taloyhtiön yhtiökokous pidetään verkossa. Edistystä. 
  14. Joskus tulee yllättäen jotakin sellaista hyvää, mistä ei ole osannut edes unelmoida. 
  15. Käyty Juniorin kanssa sukuhaudoilla. 
  16. Juniori halusi nähdä kouluni, joten ajeltiin hautausmaareissun yhteydessä sitten kaikkien lapsuuteni ja nuoruuteni koulujen ohi.
  17. Henkeviä keskusteluja Juniorin kanssa.
  18. Kasvosuojia ommeltu.  
  19. Juniori selvästi aikuistuu. Teini on hävinnyt. Se käy vain satunnaisesti paikalla. 
  20. Metsässä kujertaa kyyhky.
  21. Rakennettu kuningatarkissa Ella Villan kesäpesää.
  22. Räntäsadetta. Se jotenkin niin kuuluu kevääseen.
  23. Nokkoset nostavat päätään seinustalla.
  24. Lintujen liverrystä.  
  25. Luettu.
  26. Leivottu lohipiirasta.
  27. Koronakriisi pudotti polttoaineen hintaa.
  28. Kirjoitettu.
  29. Luettu vähän lisää.
  30. Elokuva katsottu.
  31. Hulattu. Vanne pyörii jo aika mukavasti. 

Kommentit