Viikon 8 positiiviset 2019



Kuva MM

Viikon 8 positiiviset 2019

  1. Ystävän innostus tarttui.
  2. Junnun kanssa kaupassa.
  3. Luettu.
  4. Aurinkoa! Aurinkoa! 
  5. Valo lisääntyy. Vielä kuuden nurkilla ihana kajo.
  6. Voimaannuttava keskustelu teekupin äärellä.
  7. Karpalo-valkosuklaa keksit!
  8. Ella Villa.
  9. Täysikuu. Upeaa näin talvella.
  10. Kirjoitettu.
  11. Ihmetelty joitakin ihan arkisia asioita.
  12. Asioilla on tapana järjestyä. Aina.
  13. Tulevalla viikolla talviloma.
  14. Onnellinen pienistä asioista. 
  15. Herkuteltu juustoilla. Nam. 
  16. Tuore leipä, kurkkua ja juustoa.
  17. Kuskattu naapuri kauppaan.
  18. Opiskelijalta hyvää palautetta kurssista.
  19. Kollega antoi hyvää palautetta kurssista, jota olen pitänyt ihan ensimmäistä kertaa. Tuntui mukavalta, kun olen satsannut vähäistä enemmän.
  20. Ostoksilla Kanadassa. Teollisuutta.
  21. Onneksi tulin käyneeksi perjantaina ennen töihin menoa katsomassa naapuria, joka torstaina valitteli selkäänsä. Oli niin pahassa kunnossa selkä, että ei meinannut kyetä avaamaan ovea. Kuskasin iltapäivällä lääkäriin.  #pidetääntoisistammehuolta.
  22. Innostunut "kalastuksesta". Pari sellaista femman kokoista olisi tarkoitus saada kiinni.
  23. Elokuva katsottu.
  24. Kirjoitettu vähän lisää. 
  25. Muisteluita.
  26. Paistettu Junnun kanssa pihvit.
  27. Tutustuttu jälleen uuteen tyyppiin. Ilo.
  28. Vävyntekele ensimmäistä kertaa ruokapöydässä. N. 500 g pihviä, lähes kilo perunoita ja sienimuhennosta. Jälkimmäisestä +, sillä uskalsi maistaa. Hyvä vävyntekele.
  29. Vielä vähän lisää kirjoitettu.
  30. Ystävän puhelu ilahdutti.
  31. Nyt löytyi unelmatalo. Puuttuu enää vain lottovoitto.



Kommentit