Viikon 45 positiiviset 2018


Kuva MM
Viikon 45 positiiviset 2018
  1. Luettu.
  2. Pitkä puhelu ystävän kanssa.
  3. Muutama opiskelija valmistuu jouluksi.
  4. On hyvä, että jos miettii menneitä, aina tapahtuu jotakin sellaista, että muistaa, miksi toimi juuri niin kuin toimi.  
  5. Hyvä uutinen huono uutinen kuka tietää.
  6. Puhelu ystävämummolle saa aina jotenkin arjen järjestykseen.
  7. Kirjoitettu.
  8. Ohjattu. Ohjattavan kiitokset lämmittivät kovasti.
  9. Tykkään kaivella tietoa.
  10. Suhteellisen onnistunut draamapedagoginen kokonaisuus liittyen siviiliprosessiin. 
  11. Ella Villan kehräys.
  12. Holmens NYC. Jokseenkin koukussa, ei liikaa.
  13. Jokseenkin hurahdettu  taas oikeen syrämmen pohojasta.
  14. Joskus sanoo sattumalta sanat, jotka auttavat toista eteenpäin. <3
  15. Ella Villasta on tullut oikein seurallinen kissa. Juttelutuokiot ovat hauskoja.
  16. Projektia tarkennettu.
  17. Verkko vesillä. Jännitystä ilmassa.
  18. Manioita matkaeväitä.
  19. Marraskuun hämärä.
  20. Broilerista riitti pitkään: ensin torstaina koviet uunissa. Perjantaina salaattia, jossa broileria. Lauantaina risottoa. Sunnuntaina nuudelikeittoa, joka keitettiin broilerien luuliemeen ja mausteena loput siivut lihaa. 
  21. Kirjoitettu vähän lisää.
  22. Saalistettu Ella Villan kanssa pari valasta sunnuntaiaamun ratoksi.
  23. Mainio mökkipäivä sunnuntaina.
  24. Haravoitu pari pientä kulmaa.
  25. Kaivettu vaahteran kantoa maasta.
  26. Istutettu pari pientä mäntyä.
  27. Laitettu mökin vessaan valaistus. 
  28. Syöty Junnun kanssa viinerit.
  29. Nukuttu päiväunet sohvalla. Ella Villa herätti.
  30. Pieniä puroja, suuria virtoja?
  31. Tulihan sitten tehtyä vähän opetuspeliä. Harjootteluvaiheessa...






    Kommentit