Viikon 30 positiiviset 2018


 Kuvat MM 

Viikon 30 positiiviset 2018
  1. Edelleen huikean lämmintä.
  2. Kurpitsat kukkivat.
  3. Luettu.
  4. Oltu varjossa.
  5. Mökillä vieraita. 
  6. Poimittu vattuja.
  7. Syöty salaattia.
  8. Yksi kerrallaan: keittön ikkuna pesty.
  9. Parvekkeen lasit pesty toiselta partsilta.
  10. Lounas ja illallinen samoilla salaateilla.
  11. Makkarin ikkuna pesty. 
  12. Naputeltu lautoja seiniin mökillä.
  13. Saunottu.
  14. Tutustuttu jälleen uuteen naapuriin mökin kulmilla.
  15. Käyty Seinäjoella. 
  16. Istuttiin ystävän kanssa kauppareissun tankkaustauolla penkillä ja syötiin eväitä. En ole ennen tehnyt. Aika moni katsoi, että mitä rantojen riittoja siinä istuu.
  17. Jäätelöä syöty kuumassa pakussa.
  18. Nukuttu mökillä. Ihanan viileää, jopa niin, että on pitänyt laittaa peitto päälle. Kyllä hirsitalo on vaan mainio. Pysyy viileänä kesällä.
  19. Viesti opiskelijalta muutaman vuoden takaa ilahdutti kovasti. Oli ryhtynyt yrittäjäksi.
  20. Iloittu ensimmäisestä kirsikasta, ja ainoasta, jonka istuttamani kirsikkapuu kantaa oksillaan. The fiilis! 
  21. Kirjoitettu. 
  22. Kyllä synkät pilvet tekivät iloiseksi. 
  23. Mahtava juttu, että sattui olemaan ruuveja - 50 %. Kukkaro kiittää ja remppa etenee. 
  24. Visiitti Juniorin riparilla. Mukana Junnun kamu.
  25. Junnu ilahtui "terveyspussukasta", jonka kuskasin riparille.
  26. Päikkärit iltapäivän kuumina tunteina. 
  27. Ja vielä lisää terassiruuveja. Säästöä puolet eli  80 €. 
  28. En muista koska olisin näin paljon iloinnut ukkoskuurosta.
  29. Siivottu vaatehuone ja löydetty ainakin 25 Junnun kadonneen sukkaparin "kadonnutta" puolta. Tästä tulee sanomista ;)
  30. Tulevalla viikolla on mahdollisuus poimia puutarhamarjoja!
  31. Vielä viikko vapaajaksoa. 

Kommentit