Maisema muuttuu


Kuvat MM


Elokuussa 2015 mökin pihassa näytti tältä. Terassia purettiin lautakasat oli kannettu vierasmajan viereen ja ihmettelin mitä kaikkea muuta pitäisi tehdä. 





Ja suunnilleen samasta kohdasta syyskuussa vuonna  2016. Lautakasat ovat vaihtaneet paikkaa.  Kaatopaikkakasa, joka on tuossa oikealla, on viety onneksi jo pois. 




Vuonna 2017 noin huhtikuun lopussa näytti tällaiselta.



Sama kohta  27.5.2018. Muutosta on tapahtunut ja tulevaisuudessakin tapahtuu. Tänään keksin, että lippusalko muuttaa toiseen paikkaan. Se on tuossa oikeastaan täysin väärässä paikassa. Siirtämiseen tarvitsen apua. Kuopan osaan kaivaa itse ja tehdä valun, mutta salko ei sitten ihan taida yksin mennäkään... Eikä salon kaataminen jne.





Kommentit