Lämmittäjäkissat

Kuva MM 

Niin,
 
eilen tuli kuluneeksi viikko siitä, kun hain kaksi kissaa Keski-Suomesta. Ovat tutut ja muutamat vähän tuntemattomammat ihmetelleet kummallista kissanhakumatkaa, kun ovat kuulleet, että kysymys ei ole mistään rotukissoista. No saahan sitä ihmetellä. Vähän kävi mielessä kyllä itsellänikin, että onkohan ihan viisasta ja järkevää, mutta elämästä saa paljon hauskempaa, kun ei ole aina niin viisas ja järkevä. Vaikka ilmeisesti pitäsi olla. 

Ihmettelihän se paluumatkalla kuskina toiminut naapurikin vähän tuota reissua. Ei nyt kovin paljon kritisoinut, mutta muutamassa sivulauseessa kyllä tuli selväksi, että ei hän tätä kissanhakumatkaa ihan kaikista loogisimpana reissuna tainnut pitää. Kohteliaana kuitenkin piti ajatuksensa ominaan.
 
Oikeasti, kun elämään asennoituu seikkailuna ja antaa arjen yllättää on päivissä paljon enemmän säpinää kuin jos vain tekee niin kuin on aina ennenkin tehnyt ja varoo, että ei vaan tee mitään erilaista, ettei tule virheitä tai joku ajattele, että onkohan se nyt vallan seonnut. Ehkä on tai sitten ei. Rippuu kuka mittaa ja millä mitalla. 


Kun käsittää että sitä sitku hetkeä ei ehkä koskaan ole ja tule, niin kannattaa tehdä asiat nyt kun voi. Kun on tässä. Jos saa elämältä mahdollisuuden katsoa peruutuspeiliin kuolinvuoteella, niin ei tarvitse sitten ruveta hokemaan, että voi kun olisin silloin uskaltanut.
Uskallan nyt. 
 
Mitä voi tapahtua?
No kissojen kohdalla, että ne pistävät kaiken kappaleiksi, eivät sopeudu ja kuolevat suruun. Itsekin itkisin siinä kohtaa.
 
Mitä tapahtui?
Tankillinen bensiiniä, menopuolella kissanruokaan ja kissan tarvikkeisiin ja hoitoon liittyviä kustannuksia, kissankarvoja vähän siellä ja täällä. Lisäksi jäätävän hauskoja hetkiä, kun näitä kahta kaverusta seuraa. 
Ja näitä on aika mukava seurata.  
TV:n katselu on vähentynyt viikossa selvästi.
Kirjojen lukeminen on lisääntynyt => kissat voivat tulla syliin.
Keskustelut murkkuikäisen Juniorin kanssa ovat pidentyneet. Murahduksia vähemmän.
 

 
Mukava on ollut seurailla myös Lupu-kissan tutusmisretkeä partsille. Siellä värjötteleminen sujuu jo aika mukavasti.
 
Sohvalla kehräävä ja nukkuva Ella-kissa on mainio kapistus. Ilman Ellan tuijottavaa katsetta, Hellapoliisin postauksessa, olisivat jääneet kissat huomaamatta. Ajattelin nimittäin juuri poistua twitteristä, ryhtyä tekemään jotakin muuta  ja mennä sitten kerrankin oikeasti ajoissa nukkumaan. 

Niskanlämmittäjäkissa sai aikaan kateellisuusreaktion sylinlämmittäjäkissassa, joka dramaattisesti "kuoli", kun toinen sai sen mielestä liikaa huomiota. 


Kenellekään ei jäänyt epäselväksi, että kyse oli vakavasta asiasta. Ella sanoi, että kyllä nyt riittää tämä hössötys.
 
 
Sopu alkaa löytyä vähitellen. Mahdutaan jo samalle lipastollekin istumaan. Ruokailu on vielä vähän haastavaa. Etenkin aamulla, kun tarjoillaan pehmytruokaa. Ella tuntuu suorastaan putoavan paikalle jostakin. Ruokatarjoilu on todennäköisesti pakko eriyttää tämän pehmytruoan osalta.
 
Sitten tietenkin kirjoittaminen. Jollekin on muusana puoliso. Minulle parasta on eläintarhan hassunhauskat ja persoonalliset asukkaat. Yksi lapsistani totesikin, että äiti meillä ei ole ikinä ollut ihan tavallista eläintä. Ne ovat  kaikki olleet ihan outoja. 
 
Ovathan ne. Vai mitä mieltä olette hevosesta, joka grillasi yhdessä hirven ja kahden karhun kanssa? 

Mitäs tässä sitten muuta. Täysillä päin uusia seikkailuja.

Terveisin


Täti
eläintarhan kirjanpitäjä
 
 
 


 
 


 
 

Kommentit

  1. Mitä, mitä ihmettä täällä onkaan tapuahutut! Voi onneksi olkoo uusista kavereista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sano! Tällaiset söpöliinit muuttivat tänne yllättäen! Aivan loistavia persoonia. Leivonmäeltä saakka muuttivat tänne länsirannikolle.

      Poista

Lähetä kommentti