Ei ihan kiltti poika

Kuvat MM

Mau, mau

Taisin jäädä kiinni eilen käytöksestäni. En muistanut, että Junnu sairastaa. Makasin eteisen lattialla ja katsoin kun Täti lähti töihin. Odottelin hyväsen aikaa ja kuulin auton käynnistyvän. Sitten kävin touhuun. Syöksyin Ellan päälle, kun se makasi kaikessa rauhassa siellä sohvankulmassa. Ottaa niin päähän, kun se makaa siinä ja on niin olevinaan.

Ella päästi rääkäisyn ja Junnu puuskutti aivastellen paikalla. Hah, sanoin, en mitän sinua Junnu pelkää! Juoksutin siinä sitten Ellaa pitkän tovin. Ella oli selvästi peloissaan. Ihan oikein sille kun on ollut niin olevinaan.

Junnu sitten juorusi Tädille ja Täti sanoi, että ei ole yhtään kiva tapa kun kiusaa toisia. Olin olevinani katuvainen, mutta odottakaas Junnu ja Täti kun ette kumpikaan ole paikalla, niin annan tuolle Ellalle sellaiset vauhdit, että ei se ole koskaan sellaisia saanut.


Tuleehan tässä tietenkin mieleen, että onkohan meillä nyt ollenkaan hyvät välit. No minä tietenkin menin istuskelemaan Junnun olkapäälle ja sitten illalla Tädin olkapäälle. Ja aamulla olen ottanut tavakseni mennä herättämään Tätiä. Kyllä se siitä leppyy eikä enää muista mitään, mistä se on motkottanut.



Terveisin

Stravinski
ammattikissa
Tädin eläintarha


Kommentit

  1. Se on hyvä, että pidät puoles!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mau Amalia,
      Täällä Tädin eläintarhassa on aivan liian monta tyttöä.
      Viuhka sanoi, että mä voin olla sen luona, jos elämä käy liian rasittavaksi.
      Me ollaan sen kanssa jo aika hyviä kavereita.
      Tehdään miesten juttuja.
      Maataan sängyllä ja hengaillaan ruokapöydässä.

      Terveisin

      Kissa Stravinski
      ammattikissa
      Tädin eläintarha

      Poista

Lähetä kommentti