Viikon 12 positiiviset


Kuvat MM

Viikon 12 positiiviset
  1. Assari ja Assarin kamu lenkillä koirapojan kanssa. 
  2. Keskustelut virkistävät.
  3. Aurinkoa!
  4. Aamulla kuudelta jo ihan valoisaa. Katuvalot sammuivat maanantaina noin klo 6.00, kun olimme koirapojan kanssa palaamassa lenkiltä. 
  5. Uudet blogipohjat ilahduttivat kovasti. Piti tietenkin heti kokeilla.
  6. Totesin että puhdas omatunto on hyvä päänalunen. 
  7. Reviirikoira iski jälleen. Onhan tuo ruikkiminen todellakin ärsyttävää, mutta kyllä näille jutuille sitten jälkeenpäin nauraa, ellei jää tavaksi...
  8. Joskus on kiva olla ennustajaeukko. 
  9. Ikinä ei aamulla tiedä, mitä kivaa iltaan mennessä voi tapahtua.
  10. Broileria, sienimuhennosta ja riisiä. Aika mainio ruoka.
  11. Kyllä joka päivä oppii jotakin.
  12. Lisää aurinkoa!
  13. Kirjoitettu.
  14. Luettu.
  15. Hyviä päätöksiä.
  16. Erikoista ja opettavaista.
  17. Pitkiä puheluja.  
  18. Koirapoika touhuilee omiaan. On välillä naurussa pitelemistä, välillä vähän kiukuttaa.
  19. Pizzaperjantai!
  20. Mökkilauantai.
  21. Sahanpurua saatu pudoteltua.
  22. Koira on antanut hieman haastetta. Osaa olla kyllä aikamoinen.
  23. Kasvihuone haaveissa.
  24. Tulevalla viikolla aika uudelle kampaajalle.
  25. Taas niin uusia mielenkiintoisia juttuja...
  26. Veroilmoitus tehty.
  27. Kiinteistöveroilmoitus tarkastettu.
  28. Harjoiteltu koirapojankanssa hiljaisuutta. Naapurin sedällä on lupa tulla kotiinsa yöllä. Sitä ei tarvitse kommentoida.
  29. Assarilla ensimmäinen vapaaviikko. Koulu on purkissa. Tosin lukeminen pääsykokeisiin alkaa.
  30. Jätelöilta Junnun kanssa.
  31. Koirapoika nautti lenkistä ihan selvästi. Taisi tulla epävirallinen merkkausennätyskin...9*

Kommentit