Viikon 5 positiiviset


Kuvat MM

Viikon 5 positiiviset

  1. Maanantaina vapaa johtuen lauantaiopetuksesta. Rennosti jalat pöydälle ja kirja käteen.
  2. Aurinkoa! 
  3. Koirapoika hahmottaa taas entistä paremmin, miksi ulkona käydään. No välillä tulee vähän merkkailua.
  4. Luettu.
  5. Hetkessä eläminen on oikeasti tärkeä taito. Asian oivaltaminen tekee kyllä joskus vähän kipeää ja usein sen oivaltaa vasta kivun kautta. Silti kiitollisena.
  6. Koirapoika istui sylissä kun yritin vähän venytellä. Se katsoi silmiin ja kallisti hieman päätä. Kyllä siinä sydän sulaa.
  7. Uusi kurssi alkoi jälleen. Tuntiresurssit jo ennen kurssin alkua 0. Voi olla, että olen hidas tai tyhmä tai molempia. Haluan kuitenkin tehdä työni vanhanaikaisesti siten, että voin olla siitä ylpeä.
  8. Jälleen alkavat YT:t. Voisi ajatella, että surullista. Ehkä. Mutta myös mahdollisuus, voin antaa itselleni luvan hakeutua muualle. 
  9. Hankittu koirapojalle pari kiloa jauhelihaa. Se riittää sitten mukavasti kuukauden. Poika saa vähän isompia annoksia.
  10. Tuumasta toimeen. Asiat etenevät kun niihin tarttuu. 
  11. Junnun leiriviikonloppu.
  12. Assarin Kamu pörräsi jälleen Vaasaan.
  13. Mukava ilta ystävän seurassa. Kanttarellikastiketta, pihviä ja jälkiruoaksi jäätelöä. Maistui.
  14. Aamulla on jo mukava kajo!
  15. Vielä viideltä on vähän hämyistä. Kevät tulee. Ihanaa!
  16. Koirapoika tuottaa iloa jokaiseen päivään.
  17. Parannettiin maailmaa serkkulikan kanssa.
  18. Suunniteltiin mukavaa tulevaisuutta.
  19. Visiitti mökille. Kaikki kunnossa.
  20. Kokeilin käynistää mökillä pakun. Vanha rouva  lähti kerralla käyntiin. Parin kuukauden kuluttua se pääsee jälleen baanalle!
  21. Koirapoika lenkillä metsässä. Poika juoksenteli vauhdilla, mutta virtaa riitti siltä vielä kotonakin.
  22. Syöty hyvää ruokaa.
  23. Lunta länsirannikollakin.
  24. Pitkiä puheluja viikonloppuna.
  25. Käyty kaupassa hamstraamassa lihaa.
  26. Tehty jauhelihalla itsekuriharjoituksia.
  27. Assari leipoi pizzaa. Onnistui mainiosti.
  28. Tutustuttu jälleen muutamaan uuteen koiraan ja koiranulkoiluttajaan. On se jännä kuinka koiran kanssa kulkiessa saa helposti uusia "ystäviä". 
  29. Tulevalla viikolla mielenkiintoinen koulutsilta.
  30. Ilo siitä, kun saa osallistua tehtäviin, joilla on oikeasti jokin tarkoitus.
  31. Ryhmäni pistesaalis kasvoi 860. Tonnista puuttuu 140 pinnaa. Ope joutuu tästä kohta suklaaostoksille.
  32. Koirapoika pissasi Assarin Kamun takille. Vähän noloa, mutta sitten kyllä vähän nauratti. Pieni kateellinen koirapoika.
  33. Junnulla onnistunut leiriviikonloppu.
  34. Jälleen mukavia muistoja elämän reppuun.
  35. Kirjoitettu.

Kommentit