Viikon 52 positiiviset

Viikon 52 positiiviset
  1. Joulu on taas, joulu on taas.
  2. Katsottu Assarin kanssa elokuvaa.
  3. Koiran kanssa kävelty päivittäin vähintään ½ kerralla *2. Junnu ja Assari hoitelevat vuorotellen iltapäivälenkin.
  4. Kuusi hankittiin maanantaina.
  5. Housut putoavat ilman vyötä.
  6. Junnun koululla oli joulumyyjäiset. Oli mukava tavata junnuja ja vanhempia.
  7. Koira on oppinut hyppäämään sohvalle, vaikka se ei saa siellä ollakaan, niin se on kuitenkin suurta edistystä.
  8. On ollut ilo lueskella oppimispäiväkirjoja!
  9. Kävelty joka aamu ja ilta n. ½ h.
  10. Mökillä!
  11. Kuivat yöt! (= ei jätöksiä).
  12. Siirrytty kokoa pienempiin housuihin, kun edelliset putosivat jalasta. Kiitos pienelle personal trainerille.
  13. Saatu noin 70 % arvioinneista kasaan.
  14. Huvittavia sattumuksia koiranpennun kanssa.
  15. Naapuri lähti kauppakaveriksi kantamaan ruokaostoksia. Kiva juttu!
  16. Koiranpentu oppi kävelemään rappuset alas.
  17. Aurinkopäivä!
  18. Siivottu.
  19. FB-lakko on pysynyt.
  20. Ihana jouluaatto.
  21. Hyvää ruokaa, sopivasti.
  22. Traditiot totaalisen uusiksi. Ensimmäinen joulu kun en ole hamstrannut ylimääräistä ruokaa. Leiponut viittä erilaista kakkua jne. Vain sellaista, mistä oikeasti tykätään. Kohtuudella.
  23. Koirapoika kuusenkoristelijana ei ole ehkä paras mahdollinen lopputuloksen kannalta, mutta muistoja tästä joulusta syntyy.
  24. Pelattu seurapelejä.
  25. Hyvä blogivuosi.
  26. Hyvä vuosi 2016. Uusia tuttavuuksia.
  27. Aaton jälkiruokana ollut vadelmarahka maistui kaikille.
  28. Koirapoika kävi kylässä.
  29. Pysytty kohtuudessa ruoan kanssa. 
  30. YLE teema on vaan niin hyvä.
  31. On kiva lukea ajatuksia, joissa pohditaan hyvinvointia. On mukavaa, että on ihmisiä, jotka uskaltavat ajatella ääneen. 
  32. Onnistuneita kokeiluja.
  33. Hyvä kirja on aina mukava seuralainen.
  34. Joulu jatkuu vielä huomenna. Viikko yksi alkaa ja kohti vuotta 2017.

Kommentit