Viikon 49 positiiviset

Viikon 49 positiiviset
  1. Ensimmäinen lenkki koiran kanssa maanantaina. Oli mukava katsoa, kun se kohtasi ensimmäistä kertaa lumen.
  2. Hienoa havaita, kuinka mukava koira saatiin. Ei harmita enää ollenkaan että Ansa ei sitten tullutkaan meille.
  3. Valkoinen maa!
  4. Vuosi 2016 lähenee loppuaan, olen kirjoittanut säännöllisesti viikon positiivisia. Ehkä myös tulevana vuonna.
  5. Uusi tuttavuus jälleen.
  6. Supermukava ilta yhden ystävän luona.
  7. Autoakin taas käytetty autosairaalassa. Kiitos naapurille avusta.
  8. On se kumma, kuinka lenkkeilylle löytyy aikaa, kun on tuo personal trainer, jonka kanssa lähtee ulos.
  9. Parinsadan metrin lenkki saa pennun ihan taju kankaalle. Mukava katsoa, kun uni maistuu.
  10. Tänne-, istu- ja ei-käskyt ovat hallussa. Tassuakin on annettu.
  11. Pummattu napureilta sanomalehtiä ja etsitty niitä jo epätoivoisesti lehtiroskiksestakin.
  12. Hienosti taas opiskelijat onnistuivat esitelmissään. Ope tykkää!
  13. Naistenilta! Olipas mahtava juttu.
  14. Jännittäviä uutisia serkkulikalta naapurimaakunnasta.
  15. Herkutteluviikonloppu!
  16. Opeteltu etsimään nallea.
  17. Onnistuttu pissaamaan ulos muutaman kerran. Saavutus. Pökäleet tulevat siististi sanomalehdille.
  18. Havaitsin, että minulla on nyt sitten oikein hyvä koemaistaja
  19. Kassillinen vanhoja sanomalehtiä ystävältä teki tosi onnelliseksi. Eihän muuten uskoisi? 
  20. Sain lauantaina tentin tarkastettua.
  21. Koiran imiskaveripiiri laajenee.
  22. Viikolla 51 (12 viikkoa)  rokotus ja viikolla 3 (16 viikkoa).
  23. Junnu käväisi yökylässä.
  24. Mielenkiintoinen tilaisuus perjantaina.
  25. Kyllä tuosta koirasta saa energiaa!
  26. Joulu on tosiaan jo ovella.
  27. Kiva kuinka Junnukin haluaa ulkoiluttaa koiraa.
  28. Yksi iso duuni valmiiksi.
  29. Yksi pikku nurkka saatu siistittyä. 
  30. Pikkuserkku lähetteli koirauutisia: saksanmetsästysterrieri. 
  31. FB-lakko on pitänyt.
  32. Kyllä ope tykkää! Kamu tietää mistä ;)
  33. Sadekeli. Koira tykkäsi, että ei ole kiva mennä ulos. Onneksi iltalenkki on vain pyörähdys talon ympäri, sillä kolme "pitkää" lenkkiä on vielä liikaa.
  34. Oli mukavaa saada hyvää palautetta sivuhommista.  
  35. Menee vähän mielenkiintoiseksi muutamat asiat. Hyvällä tavalla.
  36. Opetusmateriaalia päivitetty. Joku voi sanoa, että hullun hommaa. Työ ja harrastus ovat sama asia. Siinä on hyvä ja huono puoli, mutta oman osaamiseni päivittäminen on oikeasti intohimoni.

Kommentit