Viikon 35 positiiviset





Viikon 35 positiiviset

  1. Kiva nähdä taas työkavereita. On meillä kiva porukka.
  2. Jälleen mukava oppimistilaisuus iltapuhteilla.
  3. Teatterissa Kamun seurassa katsomassa näytöstä, jossa kerrottiin mitä on tulossa.
  4. Kannustusta yllättävältä taholta.
  5. Hyvä tapaaminen ja uusi linkki verkostoon.
  6. Aurinkopäivä. Kylläpäs tuntuikin mukavalta. 
  7. Hulvattomia juttuja kahvitauolla.
  8. Opiskelija vuodelta 2012 lähetteli kiitoksia. Kiitos kiitoksista. Kiva lukea positiivisia kuulumisia!
  9. Sieniretkellä orakkaita.
  10. Sorruttu jäätelöön. Maistui tosi hyvältä.
  11. Omintakeiset ja mukavat Venetsialaiset.
  12. Junnu sai kutsun luokkakaverinsa mummin mökille. Mummista on tullut vähän sellainen Junnunkin mummi. Ihanaa että on tällaisia  tyyppejä. 
  13. On hyvä ymmärtää, että kaikella on aikansa. Joskus on aika mennä eteenpäin, joskus on aika pysyä paikoillaan. Asiat kuitenkin järjestyvät aina parhain päin. Silloinkin kun ei itse sitä näe. 
  14. Ensimmäiset lukuvuoden oppitunnit takana.
  15. Puutarhaviikonloppu mökillä.
  16. Persiljat kuivumaan.
  17. Korianteri kuivumaan.
  18. Pomittu tatteja takapihalta.
  19. Puolukoita kurkattu. Eivät vielä kypsiä.
  20. Kompostiin kasa ruohon leikkuujätettä.
  21. Kahdeksan puskaa kaivettu irti.
  22. Selvitty myrskystä.
  23. Katsottu elokuva ystävän kantta.
  24. Naapuri poikkesi rupattelemassa mökillä.
  25. Kiva kohtaaminen kaupungilla.
  26. Assarin kanssa ostoksilla. 
  27. Keikuttu tasapainolaudalla.
  28. FB lakko pitää.
  29. Aamupuuro parina aamuna.
  30. Tattikeittoa mökin takapihalta löytyneistä tateista.
  31. Uuteen viikkoon!

Kommentit